Karsitaan päällekkäisiä toimintoja

 Varasin vihdoinkin labra-ajan. Olen miettinyt sitä loputtomiin. Kolesteroli, että josko saisin sitä vielä lasketuksi, jos söisin vielä paremmin. Suositeltu aika on ensi torstaina. Tilasin siis torstaille. Katsonpa sitten, kun tulokset on valmiit, että mitä nyt. Aika stressaava kuitenkin tuo jatkuva miettiminen, tuhoaako juuri tämä viineri kaiken. Onneksi vielä pääsen tutkimuksiin, vaikka päivän sana on, että kaikkea karsitaan. Mielenkiintoisinta on ne tehottomat leikkaukset tai muut operaatiot. Kuka ja miten ne tehot on mitannut. Ainakin kaikki tutut, jotka on operoitu, on olleet tyytyväisiä. Mutta eivät he enää ole tuottavaa kansanosaa, eivät olleet ennen operaatiota, eivätkä sen jälkeen.

 

Ulkona tuulee. Fizban ei tykkää, kun tuuli ulvoo nurkissa. Yö nukuttiin hyvin. Fizban pysyi tiiviisti vieressäni. Aamulenkillä mentiin koirapuistoon. puoli tuntia Fizban juoksi paalo suussa ympyrää. Ensin toi jonkun viisi kertaa minulle heitettäväksi, sen jälkeen ei irrottanut otetta palloon.

 

Aamutaivaani tästä tuolilta katsoen, on aika tumma

 

 Kun siirrän kameraa kuvaamaan alempaa, näyttää erilaiselta.

 

 Siirryn johonkin eteenpäin elämässä.

 

Niin yksin oot sinä ihminen

 

Yksin tässä aamukahviani juon kuten aina. Tykkään rauhallisista aamuista, kun ei tarvitse keskustella kenenkään kanssa, joten ei tässä sinänsä mitään valittamista ole. Eilisestä jäi vähän ankea olo, mutta tänään on uusi päivä. Huonosti nukuttu yö kyllä painaa. Fizban on jotenkin hermostunut, herättelee minua monta kertaa yössä. Pakko lähteä ulos, kun ei anna periksi, mutta mitään sen kummempaa ei ole vatsan toiminnassa. Ääniherrkkys on kyllä reilusti liioiteltua. Hankalaksi menee elämä. Jokainen hissin liike ja naapureiden kolahdus saa aikaan uikutuskohtauksen. Mistähän moinen on meille muuttanut? Nytkin tuli tuohon tuolin viereen vapisemaan ja uikuttamaan. Minä en edes välttämättä kuule mitään kolinaa, mutta Fizbanin kuulo on omaa luokkaansa. En viitsisi pitää koko aikaa jotain telkkaria päällä. Aika epätoivoista tämä elämä nyt. Täytyy vain toivoa, että menee ohi kaikki.

 

Olen pessyt pari ikkunaa, joten tokihan eilen satoi koko päivän kaatamalla. Se on varma keino saada vesisade aikaan, kun pesee ikkunat. Sateen jälkeen ne näyttää siltä kuin ei olisikaan pesty. Täytyy vain tyytyä siihen tietoon, että kyllä pesin.

 

Nyt ulkona melkein sataa lunta. Hiljakseen pieniä valkoisia pisaroita leijuu ikkunan takana. Kattojen päälle on muutama milli valkoista kertynyt. 0,4 näyttää lämpömittari eli kylmennyt on sää. 

 

Yöllä ajattelin, että auttaisko rauhallisempiin uniin, jos yrittäisin väsyttää Fizbanin päivällä. Saattaa kuitenkin olla, että itse vain väsyisin entistä enemmän. Nyt on sellainen olo, etten jaksaisi mitään. Jännä piirre on se, että kun ruumis on väsynyr, mieli painuu matalalle, synkkiin vesiin. Tänään sitten sukeltelen. Toki myös neuloskelen ja varmaan työntelen imuriakin.

 

Ja palaan menneeseen: 

kuten Saukkis tiesi, se minua kiusannut kappale oli

Valkoiset tiikerit

On hiljaista vierelläni
Kun korpit huutavat sisimpääni
Mä tunnen, on noitien tanssi alkanut jossain

Tiikeri silmissäni
Metsästäjät kannoillani
On suussani veren maku, kun juoksen pois jostain

On isot valkoiset tiikerit karanneet
On kadonneet jäljet länsituuleen
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen
Kun isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen

On hiljaista edessäni
Kun oven potkaisen tieltäni
Mä tunnen, on iso valkoinen täällä jossain

Tiikeri silmissäni
Metsästäjät kannoillani
Minä ymmärrän sua, sinä ymmärrät mua
Se on jotain

On isot valkoiset tiikerit karanneet
On kadonneet jäljet länsituuleen
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen
Kun isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen

On isot valkoiset tiikerit karanneet
On kadonneet jäljet länsituuleen
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen
Kun isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen

 

 Mielialan kohotukseksi vähän vanhaa väriä.

 

On kadonneet

jäljet läsituulen

 

Olipa vaikea löytää laulua, jossa nämä sanat on. Tiesin, että sellainen laulu on, hyvin tuttu laulu. Ei löytänyt  google. Ei auttanut tekoäly. Sitkeydellä sain selville. Tietääkö joku muu?

 

Laulu putkahti mieleeni, kun totesin, että iltaruskot ovat nyt historiaa. Paksu pilvipeitto taivaanrannasta toiseen on nyt todellisuus. Ehdin kuitenkin siirtää tänne iltaruskoja, joten pitäähän ne käyttää.

 

Tänään olin meidän kirjoittajaryhmässä. On hienoa, että aikuisiällä on löytänyt joukon hyvin erilaisia ihmisiä, joiden kanssa aina viihtyy. 

 

 Parit miessukat tein, kun naapuri kyseli, olisko. Tuo joustin tekee neuleesta siromman, vaikka samat silmukkamäärät, langat js puikot on molemmissa.

 

Joululahjaneuleiden kanssa on ollut säätöä. Valitsemani värit eivät kaikkia millyttäneet. Jotain olen purkanut ja kerinyt. Päätin sitten vain kylmästi yhdistää kaksi ok:n saanutta väriä, vaikka eivät ehkä ole paras yhdistelmä. Enhän toki voinut paljastaa, että ne tulee esiintymään yhdessä. 

 

Menen kehittelemään jotain.

 

ps. Kieltenopelle tiedoksi, että olen miettinyt oppimista ja opiskelua. Tykkään opiskelusta. Oppiminen ei ole tärkeää. Jos oppiminen olisi tärkeää stressaantuisin, kun en opi. Nyt voin vain nauttia opiskelunyhertämisestä. Oln nyhertänyt taas espanjaa.

 

Aamu

 Marraskuun aamu, kylmä ja harmaa
Aurinko nousee, väsyttää silmiä
Sumuisen taivaan alla
Kaupunki herää, hiljainen ja vaalea
Uupunut päivä odottaa, mitään sanomatta

 

Näin tekoäly runoili, kun pyysin. Aika hyvin kuvaa mielialaani. Herään nykyisin jäykkänä, kankeana, päänsärkyisenä, väsyneenä. Raahaudun ylös vain koska on pakko mennä pissalle. Muistan, miten nuorena oli ihanaa herätä, jäädä hetkeksi lojuskelemaan, ajatella uutta päivää. Silloin oli kevyt olo, leijaileva. Nyt kaivaudun jostain syvästä kuopasta paksun painavan kerroksen alta viimeisillä voimillani. Ikävintä koko hommassa on, että tuntuisi varmaan kevyemmältä, jos jaksaisin sitä kunnon kohotusta, joka on siis jälleen kerran jäänyt. Kyllähän minulla halua olisi, mutta ei ole voimaa. Kuten Leinokin totesi "vai olen niitä, joilla on tahto ei voimaa".

 

 Auringolla on voimaa. Se jaksaa värjätä lehdettömät haapojen rungot ja oksat kultaisiksi, ilahduttaa silmiäni, mieltänikin. 

Aamulenkki menee kuin humalaisena hoiperrellen. Tasapaino jaksaa tökkiä. Jalka ei nouse vaan raahautuu eteenpäin. Fizban intoilee. Katson sitä väsynein silmin. Ajattelen, onneksi on koira.

 

 Aamukahvin seuraksi paistoin banaaniletun. 

Banaanit on mukavia, mutta niissä on yksi huono puoli: kuoret. Banaani pitää kuoria. Kuoret pitää heittää biojätteeseen. Koska biojätettä ei kuitenkaan kerry peruspäivässä kovin paljon, jäävät banaanin kuoret oleilemaan biojätepussiin. Ja ennen kuin huomaatkaan, kotona on myös banaanikärpäsiä. 

Olen kehittänyt tähän ratkaisun. Kuorin kaikki banaanit samalla kertaa. Vien kuoret molokkiin ja laitan sisukset ilmatiiviissä astiassa jääkaappiin. Säilyvät yllättävän pitkään.

 

Aamukahvin jälkeenhän sitä on taas suht elävien kirjoissa. Johtuneeko kahvista vai onko vain totuttu ajatus: "Kahvi piristää."

 

Eilen en mennyt espanjan kurssille. Onnistuin kehittämään vatsataudin. Minähän yritän laskea kolesterolia. Jouduin mainoksen uhriksi ja ostin clucavenaa. En tiedä kolesterolista, mutta tehokkaasti se tyhjentää vatsan. Olisinko eilen ihan tarkoituksella taas kokeillut, pysyisikö puolikas annos kiltisti vatsassa? Voihan se olla, että niin kovasti halusin lintsata, että ripuli tuntui pieneltä pahalta. Tänään en ota clucavenaa, en puolikasta annosta enkä edes neljännestä.

 

Tänään menen kauppaan. On hankittavia ruoka-aineita. Keksin myös uuden syyn, katsoa vihkoja. Kirjoitan vihkoon kaikkea kivaa espanjaa, numeroita, suuntia, suvun jäseniä, kysymyssanoja, preositioita, adjektiiveja... kaikkea pikkusälää. Ja koska tähänkin pätee, että käsinkirjoittamalla oppii paremmin, etsin taas vihkoa, aika paksua, pehmeäkantista, A4 kokoista. 

 

Vaikka lienen saamaton, olen ainakin hyvä keksimään tekosyitä erilaisen turhan hankintaan.

 

Toiveikasta torstaita teille!!! 

 

Lintsausmielellä

 Aivoni käyvät yliteholla yrittäessään keksiä syitä jättää espanjan kurssikerta väliin. Mutta eihän se käy mitenkään päinsä, koska viime viikollakaan en mennyt kurssille. Poissaoloja on jo kaksi tältä syksyltä. Muut työväenopiston kurssit olenkin jo jättänyt. Ja - arvatkaapas, mitä - samalla aivoni miettivät, mitä kursseja voisi keväällä ottaa. En voine väittää olevani johdonmukainen, en edes realistinen. Mutta tänään menen opiskelemaan espanjaa vaikka kotiläksyt on tekemättä.

 

 Oli ensimmäinen pakkasyö. Maa kuurassa. Autoilijat raapivat jäätä ikkunoista. Ikäänkuin kylmempään ajanjaksoon olisimme siirtymässä. Mutta lämpöisemmältä tuntui ilma aamulenkillä verrattuna vaikkapa eiliseen. Ei tuullut.

Tarjoilen korvamadon päiväänne piristämään

Viiltävä tuuli käy aamuisin
Kiiltävään porttiin ja koivuihin

 

Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pidä jemmarahaa pankkitilillä
Seiso väkevästi sänkys edessä
Aamuisin
Laita riippukeinu kiinni keväällä
Pese kasvosi ja käytä pyyhettä
Aamuisin 

 

 Oli aamutaivaskin ihan ok, mutta nämä kuvat ovat illalta. Joskus on vain pakko mennä kameran kanssa tallentamaan taivaita. Sitten minulla on niitä joka paikassa. Pitäisi karsia kuvia. Mutta kait ne kuitenkin aikanaan katoaa johonkin bittiavaruuden uumeniin.

 

 Minä katoan nyt kirjoittamaan jokusen kortin. Keksin kaikenlaista, jottei tarvitsisi paneutua espanjaan. Ehkä menen myös katsomaan, joko ilmonetissä olisi kevään kursseja...

 

Pakolliset hoidettu

 

Eli influenssarokotus haettu. Aika helppoa. Oli myös hyvä pistäjä. Ei tuntunut missään. Kait se kuitenkin sen rokotteen laittoi. Joskus on ollut erilaisia tuntemuksia. Tosin nythän en koronpiikkiä saanut. En ole tarpeeksi vanha.

---

Törmäsin tullessa naapuriin. Kerroin, että kävin rokotuksessa. Hän sitten kovasti varoitteli, koska niistä ei tiedä yhtään, mitä myrkkyjä ne laittaa, etenkin kun siellä ne pistäjät on usein niin nuoria, että osaako ne mitään. Lupasin varoa kaikkea.

---

Vein sitten Fizbanin lenkille. Tapasin toisen naapurin koirineen. Koira haukkuu aina raivokkaasti. Fizban ei suostunut tulemaan naapurin rapsuteltavaksi. "Älä huoli. Kyllä se siitä reipastuu. Kun puhut sille ja silittelet, niin ei se sitten enää pelkää. Lupaan, että vuoden päästä sinulla on jo reipas koira." Epäilin hiukan.

---

Mukavaahan se on kun naapurit kantaa minusta huolta. Epäilemättä vaikutan usein toivottoman tumpelolta ja olenkin usein.

 

 Eilen piipahdin pojan perheen kanssa Tallinnassa. Kirjaimellisesti piipahdin. Sain kuitenkin alkuun uuden marraskuun projektin: 

 

Neulo erilaisissa paikoissa

1. kotona 
2. Viking Xpres laivalla
3. Nautica ostoskeskuksen käytävällä nojatuolissa istuen 
4.  

Marraskuu

 

Marraskuu
Eilen torin laitaan kasvoi
Mandoliinipuu

Marraskuu
Nyt on sen kuoreen kirjoitettu
Beibi I love you
Mä kapakassa juopottelin
Sylissäni dinosauriin luu

Marraskuu
Tänään huoneeni mä sotkin
Kun sua taas niin ikävöin
Nyt kaipuun kaatopaikkaa täällä
Kuivakurkku rotta isännöi

 

Ohi syyskuun
Läpi repaleisen lokakuun
Kaipuun kaljakori kilisee
Yli taivaan
Päivät niinkuin varisparvi
Raahautuu
Mua vaivaa
Ikävistä ikävin
Milloin beibi palaat takaisin
Etkö tiedä
Voi yksinäisen miehen viedä
Marraskuu

 

Marraskuu
Taas TV syliin paiskoo
Palavia halkojaan

Marraskuu
Käy ihmiskunta sormi suussa
Kansakouluaan
Vaan eihän täällä liekit uhkaa
Täällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan

Marraskuu
Kaiken tämän keskellä sua
Hiljaa ikävöin
Mä topin kanssa kellarilla
Ristinollaa pelaan päivin öin

 

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

 Olen tässä viime aikoina kovasti ajatellut, että jospa nyt kuitenkin ottaisin tosissani sen elämänkerran kirjoittamisen. Olenhan kaikenlaisia pätkiä jo tehnyt, mutta jospa ihan kokonaista ajattelisin, ainakin johonkin asti, ihan aikajärjestyksessä. On jotain myöhempien elämänaikojen juttuja, joita en vielä ole valmis käsittelemään, mutta sitä alkua jos... 

Hetihän siihen tulee ongelma. Ajattelin ihan käsin kirjoittaa, koska uskon, että käsin kirjoittaminen auttaa sisäistämään asioita paremmin kuin tällainen näpyttely. Ja pysyisi kädetkin näppärämpinä. Mutta ennen kuin voin mitään aloittaa, pitäisi valita vihko. Niitähän on, kaikenlaisia, kaikenkokoisia. Mutta kovin monet on jo aloitettu. Voiko vihkoa aloittaa uudestaan? Etenkin, jos sivut on numeroitu? Voiko aloittaa elämän sivulta 7? Onkohan pakko ostaa uusi? Huomenna ehkä menen kirjakaupan ohi. Voin varmaankin vilkaista vihkotarjontaa, vai kuinka?

 

 En minä ole unohtanut niitä laatikoitakaan. Sekin on kyllä aika monimutkaista. Kaikki säästetyt koiranhampaat ja muu luuaineisto on helppo päättää säilyttää. Ne mahtuvat yhteen pieneen filmipurkkiin. Joku varmaan siellä miettii, että miksi ihmeessä minulla on koirieni maitohampaita tallessa. No, hyvänen aika! Sehän on helppo ymmärtää. Siksi! 

Ongelmallista sen sijaan on kaikki terkkareilta ja lääkäreiltä saadut ohjekirjaset erilaisiin vaivoihin. Mutta laitan ne menemään molokkiin. En ole niitä lukenut tähänkään mennessä, joten tuskin luen tulevaisuudessakaan. Jumppaohjeet säilytän toistaiseksi. Jos ripustaisin nen näkyviin, tulisko tehtyäkin...

 

Tänään tein vain tunnin kevyen aamulenkin. Opin eilisestä.

Nyt jatkan pilvilinnojen rakentelua. 

 

 

Mummo luulee itsestänsä liikoja

 Kirjoittajaryhmässä puhuttiin vanhenemisesta. Jonkun mielestä vanheneminen on ihan perseestä, jonkun mielestä krempat on ikäviä ja ikuinen vastarannankiiski tietenkin mainosti pitävänsä vanhenemisesta. Kyllä minä oikeasti pidän jokaisesta menneestä vuodesta, jonka olen selvinnyt hengissä ja odotan innolla jokaista tulevaa. Minusta vanheneminen on hienoa, koska jokainen eletty vuosi on eletty ja jokainen tuleva on lupaus elämästä. Mutta kyllähän voimien hiipumisen huomaa ja kolotuksia on kaikkialla. En edes tietäisi, millaisia lihaksia, luita, hermoja, niveliä minulla on, elleivät kivut kertoisi, että täälläkin pari luuta hankaa toisiaan vasten ja tuolla joku lihas on niin kireänä, että melkein kuulee sen soivan. Mutta on se silti hienoa herätä uuteen aamuun ja todeta olevansa elossa, umpiväsynyt, mutta elossa.

 

Nytkin tässä keittiön pöydän ääressä kahvia juodessani ja sadetta  kuunnellessani olen elossa, vaikka hetki sitten meinasi usko loppua.

 

Aamu houkutteli pitkälle lenkille. Tässä kohtaa hiukan ripsi pisaroita ja mietin, kääntyäkö takaisin. En kääntynyt. Ripsiminen loppui. Reippaasti kävelimme eteenpäin, reippaasti minäkin pitkin askelin.

 

 Aurinko hiipi esiin. Pelloilla oli muutama merihanhi ja isoja parvia jotain pieniä sirkuttajia, joita en tuntenut. Enkä myöskään viitsinyt kaivaa kännykkää esiin, käyttääkseni muuttolintujenkevät-appia.

 

 hyvin tunnistin kuitenkin valkohäntä- ja metsäkauriit.

 

 Niiden jälkikasvua kiinnosti joko Fizban tai minä tai ehkä molemmat. Miettivät, että mitä nuo täällä aamuhämärissä kuljeskelevat.

 

 Taivaassa oli kauniita värejä.

 

 Taivaanrannanmaalarin on kuvattava taivaita oli missä vain.

Mutta kuvausinto hyytyi, askel lyheni, väsymys otti vallan. Vanhuus ilmoitti, että täällä ollaan. Loppumatkasta aloin jo melkein huolestua, että selviänkö kotiin. Fizbankin tuijotteli ihmeissään, että mikä nyt on.

---

Nyt minä olen ehkä ihmeissäni. Jokunen vuosi sitten käveli seitsemän kilometriä joka aamu ja vieläpä mäkisimmässä maastossa, mitä löytyi. Juoksinkin välillä mäkiä ylös ihan vain, koska voin. Aikaa ei mennyt tuntiakaan. Nyt tasaista peltoa tallustaessa kului lähes kaksi tuntia. Olihan siinä tietenkin joku pieni ylämäki loppumatkasta, koska asun täällä mäellä. Mutta voimat ovat siis huvenneet ja kunto rapistunut. Pitää ruveta pitämään jotain energiageeliä taskussa, koska varmaan taas jonain aamuna saan loistavan idean lähteä kauemmas ajattelematta, että sieltä kaukaa on myös palattava.

 

 Lapset elävöittävät ikkunanäkymääni. Syön aamupalan loppuun ja siirryn vaikka neulomaan.

 

Kasa päivässä, kaksi parhaassa - kolmannessa tuskin mitään

 Tuossa suuren siivouspäivän aikana totuin aloittamaan aamuni blogistaniassa. Mietin, josko jatkaisin samaa jonkin aikaa, niin pitkään, kun siltä tuntuu. Älkää huolehtiko, ei varmaan kovin kauan tunnu. Mutta josko aloittaisin jotain uutta projektia. Aloittaminenhan on tosi kivaa. Ja joskus saattaa päästä lopettamaankin. Kieltenopettaja on kertonut järjestelevänsä papereitaan. Se on kyllä minulle liian kova urakka, mutta jos jotain sitä vähän viistävää.

 

 Avasin pari kaapin laatikkoa. Siellä oli kaiken muun lisäksi myös papereita.

 

 Ja ihan sama, minkä laatikon avaa, papereita löytyy aina. Joten ehkä sellainen laatikko päivässä johonkin kuosiin. Tai ei välttämättä laatikko, hyvin käy myös hylly tai jokin epämääräinen kasa jossain kaapissa. Ei missään nimessä koko kaappia. Se olisi jo liikaa.

 

Fizbanin mielestä voisin lakata teeskentelemästä olevani joku ahkera kotihengetär ja palata entiseen tahmeaan saamattomuuteen. Häiritsee kuulemma jatkuva hyöriminen, etenkin kasojen perkaus, koska silloin on koirankin pakko tulla tarkastamaan, mitä kasa kätkee sisäänsä.

 

 Kysyin, olisiko parempi pyyhkiä pölyt jumppakamoista (siis tässähän on vain pieni osa kaikesta, mitä on tullut vuosien mittaan hankituksi) ja ruveta kuntoilemaan.

 

 Onko tuo katse epäilevä?

--- 

 Nyt menen etsimään jotain kevyttoppatakkia. Ei ole oikein mitään sopivaa tällä hetkellä. 

 

Suuri siivouspäivä? - osa 5

 Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa nolottaa, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.

 

 Oli huono yö ja ankea aamu. Oli myös kirjoittajaryhmän tapaaminen. En ollut kirjoittanut mitään. Ajattelin jo, että en mene ollenkaan. Kaivoin kuitenkin yhden vanhan jutun ja takaisin sateeseen astelen, silmänurkkiani kastelen.

 

Eilen siis kävin taas pyykillä. Kolme valtavaa kassia raahasin pyykkituvalle ja takaisin, enkä sen jälkeen mitään muuta jaksanutkaan. Tuli ainakin koirankarvoja poistetuksi paljon, kun kuivurissa pyöritin Fizbanin peittoja. Jotain roskaa kannoin kyllä roskikseen.

 

Mutta siis tänään kirjoittajatapaamisen jälkeen kävin kaupassa ja söin ----- ja siivosin! Siivosin olkkarin hyvin huolellisesti ja makkarin huolettomasti. Joka tapauksessa suuri siivouspäivä on suoritettu!!!

 

 Fizban nukkuu pestyllä alustalla pölyttömässä huoneessa.

 

 Fizban sanoi, että onneksi tämä siivous on ohi ja peti omalla paikallaan. Hankala nukkua, kun kaikki tavarat on ihan, missä sattuu.

---

Fizban nukkuu. Minä neulon ja harkitsen oluttölkin avaamista. Huomenna on espanjan kurssi. Läksyt tekemättä. Mutta onpahan asunto siivottu.

 

Älkää kertoko Fizbanille, että kirjahyllyä voisin järjestellä joskus. 

 

Suuri siivouspäivä? - osa 4

 Tämähän on näpsäkkää. Ei tarvitse keksiä mitään raflaavia otsikoita. On ikäänkuin valmiina uusi otsikko hamaan tulevaisuuteen. 

 

Eilen ei paljon mitään valmistunut. Lankakasoja siirtelin paikasta toiseen ja mietin, mitä ja mistä teen seuraavaksi. Mitä on kyllä aika pitkälle selvää, mutta mistä mietityttää. Olisi niin helppoa mennä kauppaan valitsemaan sopiva lanka ja väri aina, kun on jokin ajatus siitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta kun on kaikki nurkat täynnä kaikenlaisia lankoja, kauppaan kannattaa mennä vain äärimmäisessä hädässä. Niinpä siis mietiskellessä meni aika.

 

Jotain paketteja sentään väkersin. Onhan se aika hassua lokakuussa paketoida joululahjoja, mutta tähän on ainakin kaksi hyvää syytä:

1. Siivousprojekti edistyy, kun saan pakkauslaatikoita vietyä molokkiin. Osahan näistä on postitse tilattu (tai ei postitse, en tykkää postista, koska niillä on tämä uusi hieno innovaatio, että jätetään paketit oven eteen porraskäytävään, valitsen siis jonkin muun kuljetusliikkeen aina, kun on mahdollista, onneksi ifolorkin jo käyttää postnordia) eli paketissa tulleita. Ja noita omia nelomuksiakin saan kivasti piiloon. Puhumattakaan siitä, että lahjapaperi ja etenkin -narut saa pois kuleksimasta. Lahjanaruja en aio ostaa enää, kunhan olen noista eroon päässyt. Voisin kyllä ruveta tekemään villalangoista nyörejä pakettien sitomiseen.
2. Vannoin viime jouluna, että tänä vuonna teen lahjat valmiiksi, ettei tartte öitä valvoa ja kiirettä stressata. Ei kesän alussa ollut mitään valmiina, mutta tilanne on kuitenkin viime vuotta parempi.

Tänään on taas pyykkipäivä. Keräilen kaikenlaista fizbankamaa ja muuta, jota pitää silloin tällöin pestä. Samalla luulisin helposti saavani olkkarin lattian imuroiduksi ja pestyksi, koska se on kaoottisessa tilassa Fizbanin takia. Fizbanilla on liikaa tavaraa ja liikaa intoa niiden levittelyyn. Sen verran olen noista edellisistä päivistä oppinut, etten sano siivoavani makkarinkin tänään. Ei se haittais, jos niin kävisi, mutta historia ei tue sitä hypoteesia.

 

Sen verran olen kuitenkin ryhdistäytynyt, että pidän jo siivotut osat asunnosta kuosissa eli tiskaan astiat sitä mukaa, kun niitä likaantuu, enkä kasaa tavaroita keittiön pöydälle, laitan kengät riviin eteisessä ja kaikkea sellaista. 

 

 Pitäkää kivaa ja ottakaa rennosti!

 

Suuri siivouspäivä? - osa 3

 Sitä on taas siirrelty kelloja. Alkaa ilmeisesti kaikkia tympäistä, kun enää ei niin hehkuteta joka paikassa. Minä heräsin puoli neljältä ja totesin, että keittiön seinällä roikkuva kello on yhä eri ajassa kuin ranteessa oleva äly. Sen älyttömän kellon siirsin talviaikaan jo illalla. Siinä kun hiukan mietin, tajusin jutun. Näin syksyllä kelloja siirretään neljältä tunnin taaksepäin ja oletettavasti keväällä kolmelta tunnin eteenpäin. On se hienoa, kun elämän suuret mysteerit näin vain selkiytyvät.

 

 Eilen koiralenkillä törmäsin puheliaaseen ihmiseen, joka oli lapsena asunut täällä, siis tässä talossa. Ihan mukava ihminen, mutta häntä harmitti, kun metsää oli kasvanut talon viereen, siis pilannut ikkunanäkymät. Kun sanoin, että haapaa siinä kasvaa ja leviää juurivesoista, hän totesi "Haapa on tosi paha." Minun oli tietenkin pakko sanoa, että minusta haavat on parasta, kun ne havisee. No, minun näköalaanihan nämä puut eivät haittaa. Naapuri yritti joskus saada kaupunkia hakkaamaan kaikki puut pois. Onneksi ei onnistunut.

 

 Aika hyvin on tuuli saanut lehdet revityksi puista pois. Mutta sammal kukoistaa.

 

Niin, se siivous. Eilen keittiön, eteisen ja kylppärin sain kuosiin. Jäljelle jäi toki vielä olkkari, makkari ja partsi. Tänään siis voisin jatkaa. Aamu tässä vierähti, kun kirjoittelin postcrossingkortteja ja mietiskelin, miten tämän päivän kuluttaisin. Sen ylimääräisen tunnin nukuin, joten nyt ei ole tarvetta päikkäreille. Voin siis jatkaa siivousta, Voin myös jatkaa neulomista. On ärsyttävä sukkapari kesken. Ärsyttävä, koska on vain yksi kerä eli pitää neuloa ensin yksi sukka valmiiksi ja sitten aloittaa toinen tismalleen samanlainen. Se nyppii!

 

Mutta josko tänäänkin jotain järjestelyä ja siivousta. On taas lankakeriä kaikkialla, kun olen saanut jotain valmiiksi. Kerän loppuja jää aina ajelehtimaan. Ne pitänee sijoittaa johonkin. Mutta josko ensin jotain muuta. Nälkäkin on. Ja huomenna on taas pyykkitupa. Pitää pestä Fizbanin leluja ja peittoja ja ehkä jotain muutakin. En enää jaksa hirveästi raahata pyykkiä tuonne pyykkituvalle. pitäisi ehkä ruveta käymään kuntosalilla painoja nostamassa. Haluaisiko joku mennä minun puolesta?

---

Yhtä ehkäilyä koko elämä. 

 

 

Suuri siivouspäivä? - osa 2

 Huonosti, erittäin huonosti!, nukutun yön jälkeen edessä on taas uusi päivä ja vanhat mietteet eli siivousta ajattelin vaihteeksi. Älkää nyt noin innostuko. Kyllä minä eilenkin paljon tein. Kävin pyykillä, vaihdoin puhtaat lakanat, tiskasin, tyhjensin roskikset, keitin sen Yrjölän puuron (joka siis on Jouko Yrjölän nimenomaan koirille kehittämä uunissa haudutettava riisiohrahirssitattaripuuro, joka maistuu nirsoillekin kuten Fizbanille ja sopii mahaongelmiin - kait sitä voisi ihminenkin syödä, tosin Fizbanille lisään joukkoon myös jauhelihaa ja raastettua porkkanaa) ja pakastin suurimman osan. Käytän puuroa muussattujen nappuloiden lisänä. Mutta vaikka eilen kukatkin kastelin (miksi ne on aina kuolemaisillaan kuivuuteen?), jäi paljon tällekin päivälle, ne varsinaiset siivousjutut.

 

 Kastelusta huolimatta monet kukkani näyttävät olevan kuolemaisillaan. Kunhan vuosi vaihtuu keskityn kukkiin, hoidan, hankin uusia

 

 etenkin lisäystä yrttitarhaan.

 

Mutta tänään siis on se suuri siivouspäivä.  Toki muutakin, esim. katson loppuun Dyynin, jonka aloitin illalla. Piti mennä nukkumaan kesken kaiken. Dyyni 3 tulee joulukuussa leffateattereihin, joten pitää sitä ennen katsoa ykkönen je kakkonen. Kirjoista olen kovasti tykännyt, mutta ne ei oikein kunnolla taivu leffoiksi. Kirjoissa on paljon filosofointia, leffoissa aksonia. Mutta ihan mieluusti katson leffatkin. Minähän tykkään leffoista noin yleisesti. Ja kotona katsoessa voi aina neuloa.

 

 Eilen sain valmiiksi sukat ja kynsikkäät kauniin vihreästä langasta. Kuvahan puhuu ihan muuta, mutta totuus on toinen. Pehmeää kauniinväristä kivipestyä Socki-lankaa tyttärelle joululahjaksi. - Uusi tehtävä tälle päivälle on lahjapaketointi. Alkaa olla jo aika paljon joululahjoja hankittuna. Ei kannata jättää paketointia viime tippaan. Siivoustahan sekin on, kun saa paketteja aikaan.

 

Olenpahan taas saanut aikaa kulumaan. Kohtahan alkaa olla liian myöhä ryhtyä toimeen. Katsotaan, miten käy. Tuleeko vielä osa 3???

 

 

Maamerkkien esittelyssä vuorossa Kruunusillat ja etenkin niiden valtava 135 metriä korkea pyloni. (tekoälyn mukaan pyloni tarkoittaa pystysuoraa tai tornimaista pylvästä tai tukirakennta)

 

 

 

Suuri siivouspäivä?

 Intoa puhkuen en aloita päivääni. Olen uupunut, ihan naatti. Päätä särkee, niskat on jumissa, huimaa. Mutta kunhan saan aamukahvin juotua, niin eiköhän tämä tästä taas kitkuttele eteenpäin. Olen usein vaipumassa alakuloon. Se on luontoni, eikä tämä minun nykyinen elämä ole kovin hohdokasta. Ei mikään ole huonostikaan, mutta eipä hyvinkään. 

 

Eilen kävin leffassa. Se nosti minut taas huipulle. Rakkautta ja virtahepoja. Dome Karukoski. (Ei kait ole ihan normia, että en muista mitään nimiä, termejä, sanoja. Dome on lemppariohjaajiani, mutta kun piti nimi tähän kirjoittaa, mieleen ei tullut mitään. Yleensä jaksan odottaa, että n imi palaa joskus tietoisuuteen, mutta nyt piti kuukkeloida, jotten jää koko päiväksi tähän.) Hesarin arvostelija oli haukkunut leffan maanrakoon. Tiedän, kun yksi ystäväni kieltäytyi lähtemästä mukaan. Onneksi on muitakin. Minusta, ja myös tästä ystävästä, joka oli mukana, leffa oli tosi hieno, Päivän pelastaja.

 

Joka päivä ei voi mennä leffaan. Onneksi joka päivä voi katsella ikkunasta. Oli kaunis auringonnousu. Nyt on jo herkkyys hävinnyt, mutta aamu-utu oli hieno.

 

Siivouspäivä tänään, koska joskushan on ryhdistäytyttävä. Fizban auttaa. Oksensi useampaan paikkaan, mm. sänkyyn, joten pyykkitupa kutsuu. Fizbanilla on ripuliakin, mutta niitä on tullut vain ulos. Käydään usein ulkona. Nytkin aamukahvi oli jo tippunut, kun Fizban tuli inuamaan tuolin viereen. En uskaltanut olla lähtemättä uudelle lenkille. Eipä se muuta kuin pissaili. Nyt nukkuu tyytyväisenä. Minä juon kahvini loppuun ja käyn toimeen. Kasaan pyykit kasseihin, tiskaan, imuroin, kastelen lattiat, levittelen pölyjä ympäriinsä, näin ainakin teoriassa. --- Minähän olen enemmän niitä, joilla on tahto ei voimaa. Mutta yritystä ja sitkeyttä nousta uudestaan löytyy.

 

Ihan ensin kuitenkin otan tuolijumppatuokion. Eihän se jokapäiväinen liikunta ole toiminut. Mutta voihan senkin aloittaa aina uudestaan.

 

Tuolijumpan jälkeen laitan Yrjölänpuuron uuniin valmistumaan. En ole aikoihin viitsinyt sitä tehdä, mutta ehkä Fizbanin maha taas kaipaa kotiruokaa.