Hän kulkevi kuin yli kukkien

 

Aamulenkillä oltiin vasta joskus yhdeksältä, mutta sinivuokot vasta heräilivät. Äkkiä niitä on putkahtanut kasapäin, kuten muitakin kukkia.

  

Fizban kaunosielu tutustui tarkemmin. 

Olipas tänään lämmin päivä ja aurinkoinen, ihan kesä. Johonkin minä tämänkin päivän sain menemään.

 

 Muutama tunti meni, kun Itseriittoisten kanssa käytiin syömässä viimeisen kerran tänä keväänä. Itseriittoiset on meidän kirjoittajaporukka, joka on jo vuosikausia kirjoitellut ilman opettajaa.

 

Oli hyvää kiinalaista ruokaa, sopivan tulista sen mauttoman riisin kanssa. Riisihän hiukan hillitsee tulta.

 

 Eilen olin lapsuudenaikaisen tutun kanssa katsomassa taas teatteria. Ei hassumpi kuvaus vanhustenhoidon tilasta. Aika raakaa juttua myös siitä, miten kiltteyttä käytetään hyväksi.

 

 Ja kun rupesin historiaa kaivelemaan, sunnuntain olin jääkylmässä Tallinnassa. Pitkä toppatakki ei siinä viimassa ollut yhtään liikaa. Oli kyllä kiva kävellä katselemassa kaupunkia, jossa viimeksi olin ennen koronaa.

 

 Kylmä oli, mutta aurinko paistoi ja kirsikkapuut kukkivat.

 

Taival

Taival on KOM-teatterin uusi kotimainen kantaesitys, jossa eri suuntiin ajautuneet läheiset saavat vielä kerran mahdollisuuden sanoa sen, mikä jäi joskus sanomatta. Taival on tarina erilleen kasvamisesta ja niistä syvistä haavoista, joita me kaikki saamme elämäntaipaleellamme – mutta myös lempeydestä ja yrityksestä löytää kadonnut yhteys uudelleen. Jos saisit vielä yhden mahdollisuuden, miten käyttäisit sen?

 

 

 

Olin täällä parin ystävän kanssa. Ei olla nähty pitkään aikaan, joten esityksen teemat sopivat meillekin. Oli ajatuksisia herättävä, erilainen. Hyviä vitsejäkin välissä, vaikka vakava oli kuitenkin yleisvaikutelma. Jäi jotenkin hämmentynyt olo. Kaikkea ei tainnut heti tajuta. Lavastus tuki hienosti tapahtumia ja vaatetus innoitti tällaista ompeluihmistä. Jotain yllättäviä henkilöitäkin ilmaantui Hyvin toteutui unenomainen tunnelma.

 

 

Palapelimatto pelittää!

 

Aamun kirkas aurinkoinen lupaili kaunista päivää ja kaunista tuli.

 

 Lenkilläkin oltiin sen verran ajoissa, että saatiin nautiskella ulkonakin aamuauringon loisteesta.

 

 Auringosta innostuneena keksin hyvä syyn hyödyllisten toimien suorittamisen välttelyyn. Kaivoin palapelimaton esiin. Se oli tuolla hyllyllä sen verran pitkään, että oli kerännyt pölyä päälleen. Ajattelin, että pitää hyödyntää pöytäliinaton kausi. Pyykkäsin pöytäliinan ja ajattelin laittaa sen paikalleen vasta vapuksi.

 

 Ja kappas. Sieltä potköstä paljastui aloitettu palapeli käyttökuntoisena. Enpä olisi uskonut. Tämä siis toimii. Hiukan olivat liikkuneet nuo ohuet reunat, mutta kasassa olivat. Eli, jos on vaikea löytää säilytystilaa isolle palapelille, voin suositella tällaista. Ihan täydellinen tämä ei ole, koska valmiiden osioiden siirtely on hankalaa, koska ne ovat tiiviisti kiinni matossa. Samoin väärässä kohdassa olevan palan vaihtaminen on hankalampaa kuin liukkaalla pinnalla. Mutta hyvä tästä tulee, kunhan jatkan.

 

 Kävin sitten vielä illan ratoksi tuijottamassa matonpesukonetta. Meillä on sellainenkin. Uhkailevat, että kun tämä hajoaa, uutta ei hankita. Toivottavasti mattotupa kuitrnkin säilyy. Tuossa lattialla on hyvä jynssätä isoja mattoja ja huuhdella suihkulla. Täällä on myös valtava pesuallas ja tuollainen käsin pyöritettävä linko. On myös kolme mattojen kuivaushuonetta, kaksi ihan onnetonta, mutta kolmas loistava. Sinne loistavaan jätin matot yöksi. Tämän matonpesuinnon aiheutti Fizban, joka tässä yönä yhtenä kävi lirauttamassa keittiön matolle. Tuli hätä tassuun.

 

 Kiinanruusureppana on kuullut, kun olen luvannut tuhota sen. Hätäpäissään puski pienen kukan oksaan, joka on melkein poikki. Ei ole helppoa olla tuhoontuomittu kiinanruusu.

 

Tonttu filosofoi

 

Jotenkin on viime aikoina usein näin iltaisin tullut ajatus, ettei tämäkään päivä mennyt ihan täydellisesti. Sen verran usein näin on käynyt, ettei oikein edes jaksa kuvitella, että huomenna sitten. Kukahan ne hyvät aikomukset torppaa? Onko tontun päässä jokin ruuvi väärässä jengassa? Tontun päässähän on kyllä todistetusti jotkut osat vinksallaan, kuten myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, suolistossa, raajoissa. Aika romurautaa, natisten pysyy kasassa. Minun on helppo hyväksyä se, että kun on elänyt, jälkiäkin on jäänyt. Tosin osassa voinee syyttää geenejäkin. Mutta tämä raihnaisuus ikäänkuin kuuluu asiaan. 

---

Tänään kävin kampaajalla kynittävänä. Puhuttiin peruukistakin. Jostain syystä kampaaja ei hyppinyt ilosta. 

 

 

 Sellainenkin juttu on tullut esiin minusta, että hiukkasen ärsyttää, kun huomaa ihmisten kohtelevan minua kuin dementikkoa. Mielenkiintoista lienee nimenomaan se, etten itse toistaiseksi hahmota olevani dementikko. Pitänee syventyä asiaan. Eiköhän sekin tässä valkene ajan mittaan.

 

 Innostus on ollut hakusessa. Tuossa kuvia ottaessa kuitenkin jostain alkoi hiipiä ajatus, että voisihan sitä kokeilla kuvaamistakin pitkästä aikaa, kaivaa vaikka naftaliinista sellainen vähän parempi kamera, jota ei ole tullut käytetyksi. Jos ne kiikaritkin saisi. Voisi mennä lintujakin katselemaan.

---

Elikä sieltä ne taas punkee ilmoille, kaikki ne ajatukset, miten huomenna on uusi päivä, jolloin voi tehdä kaikki ne hyvät jutut, jotka on jäänyt tekemättä. Olen oikea tonttu, joka ei opi mistään mitään vaan on aina valmis hakkaamaan päätään seinään. Siispä huomiseen. Vuorokauden päästä nähdään, millaisilla kuhmuilla pääni on. 

---

Tonttu vaikenee. 

 

 

Tänään vain kotoista tonttuilua

 

Aamulenkillä mentiin peltojen ohi. Linnunpelätti otti rennosti aitaan nojaillen. Sitkeästi hän on vuosi toisensa jälkeen jaksanut seistä vartiossa. Eihän linnut hänestä välitä, eikä kauriitkaan, mutta minä tykkään. Kiva oli katsella samalla kun kuuntelin laulurastasta, joka ihan vieressä kuusen latvassa päästeli hurmosta ilmaan. Kyllä nyt kaikkia lintuja laulattaa.

  

Fizban kantelee kepakoita kuten koiran täytyy. Huomasin kuvasta, että kovin takkuista näyttää turkki olevan. Pitänee harjata useammin. Menossa on kevyemmän kesäturkin aika, joten aluskarvaa pitää työntää pois.

 

 Ihan loppuun asti ei koiramainen käytös yllä. Kovasti yrittää kaivaa kuoppaa piilottaakseen saaliin. Ongelma tulee siinä, kun se saalis pitäisi laittaa kuoppaan ja kätkeä. Ei pysty Fizban irrottamaan otettaan.

 

 Tänään oli pyykkipäivä. Eilen ostin omankylänkaupasta ihan uutta pesuainetta. Olen aina käyttänyt joko Omoa ta Bioluvilia, mutta kun nämä olivat aavistuksen halvempia ja vieläpä hajusteettomia, niin päätin kokeilla.

 

 Niinpä sitten istuin pari tuntia tuijottaen koneita, jotka kilvan pyörivät. Hienosti tuo uusin pitää etäisyyttä kahteen muuhun. Se onkin olevinaan jotain parempaa sukua, tosi hidas, punitsee ensin pitkään ja sitten harrastaa vain ekopesua. Ihan hyvää jälkeä kaikki saivat aikaiseksi. Pitkästä talvitakista ei tahrat kyllä poistuneet, mutta en minä muuta olettanutkaan. Tietenkin minulla oli neule mukana, mutta taisin lähinnä surfailla netissä. Nyt tekee kiikarin lisäksi mieli myös uutta kameraa.

---

Tarkoitus oli vielä imuroida, järjestellä ja tiskata, mutta hyvä, jos saan sängyn pedattua. Petivaatteet ovat parvekkeel ottamassa aurinkoa ja odottamassa puhdasta päälleen. Syönnin jälkeen tuntui, että olisi päikkäreiden vuoro. Ehtiihän sitä huomennakin järjestelllä. Tein minä sentään ruokaakin sen verran, että huomiseksi riittää, eli ei ihan turha päivä. 

 ----

Jospa menisin laittamaan sängyn yökuntoon ja istuisin neulomaan. Tosin pitäisi hoitaa edes joku jumppa pois päiväjärjestyksestä. Onhan minulla niitä vartin mittaisia. Kait nyt sellaisen... tai sitten ne päikkärit...

 

 

Kotitonttu ulkoiluttaa museokorttia

 Kävin entisen työkaverin (kaikkihan ne ovat entisiä, koska nyt en tee töitä, joten ei ole työkavereita) kanssa Ateneumissa. Siellä on Eero Nelimarkan näyttely 

 

 Olipas se tosi hyvä. Tykkäsin etenkin muotokuvista, kasvoista. Niissä näkyi sielu. Vaikka lähes kaikki olivat totisia, silti kaikki olivat omanlaisiaan myös lukemattomat omakuvat.

 

 Joku hymyilikin.  Mona Lisa. 

 

 

Olihan siellä niitä maisemiakin.

 

 Pohjanmaalta

 

ja Lontoosta ja Pariisista.

 

 Sukanneulojaa en voinut sivuuttaa.

---

Olipa hieno näyttely ihan uudenlaisesta Nelimarkasta. Suosittelen. Tauluja oli kyllä hengästyttävän paljon, mutta tekstit napakoita ja mielenkiintoisia.

 

 Kaiken kulttuurin ohella Kotitontun pitää muistaa kotiakin. Tällainen pörrää parvekkeella, iltaisin vähän kohmeisenakin. Yritän selittää hänelle, että vaikka on kovin viehättävä, mitäpä, jos hakisi pesää jostain muualta.

 

Kotoistahan se tämäkin on. Toissapäivänä joku oli saanut aikaan maastopalon, joka onneksi saatiin nopsaan loppumaan. Tuo valkoinen ei ole lunta vaan sammutusvaahtoa, Fizbanin oli ihan pakko päästä sitä katsomaan.

 

 

 

Kotitonttu retkeilee

Kevättä pukkaa, joten linturetki oli vuorossa. No, ei nyt kuitenkaan vain kevään takia. Entinen työkaveri osti uuden kiikarin. Aiemmin, kun tavattiin oli puhetta, että kun hän tulee Lintuvarusteeseen kiikariostoksille, voitas mennä yhdessä kävelemään pitkin rantoja. Niinpä siis tehtiin. Fizbanin kanssa mentiin bussilla paikalle ja katsottiin, miten kiikariostokset sujuivat. Minäkin olin ajatellut uutta kiikaria, mutta enpä nyt. Tosin, kun loppupuolella olin jo oman kiikarini laittanut pois ja vilkaisin harmaasorsaa niillä uusilla kiikareilla, tuli aika vahva fiilis, että kyllä minäkin uudet tarvitsen.

 

 Oli kaunis aurinkoinen päivä. Hankala oli nähdä muuta kuin mustia möykkyjä. Minulla on muutenkin näkö huonontunut paljon, joten enpä minä kovin monia uusia nähnyt. Me vain Fizbanin kanssa käveltiin. Naama hehkuu nyt vaikka yritin etsiä varjoja. Eipä niitä paljon tuolla löytynyt.

 

 Reippaasti yli neljä tuntia meni, joten varmaan koirassakin tuntui. Hyvin se ainakin on nukkunut reissun jälkeen. Minä taas en enää viitsi mitään paitsi yrjölän puuroa keitin, jotta Fizbanilla riittää sapuskaa.

 

 Kun lintujentarkkailu jäi lähes pelkäksi teoriaksi, jokunen kukka kuitenkin ilahdutti.

 

 Josko siirryn haaveilamaan näkemisestä, kiikareista.

 

 

 

Kotitonttu tonttuilee

 

Sitä, kun kovasti yrittää, onnistuu missä vain. Minä onnistuin kadottamaan Olifantin ja vieläpä ihan yrittämättä. Katson nyt, että se on kohtalon sormi, joka käskee minun vaihteeksi aloittamaan alusta. Koska näitä sposteja on ihan tarpeeksi, muutin osakaisenkin persoonaa siinä samalla. kunnolla vaihtelua arkeen. Samalla sain hukatuksi mukavasti tunnin jos toisenkin. Tärkeintähän on, ettei ehdi pitkästyä.

  

 

 Jotta vaikuttaisin saavani jotain ihan oikeaakin aikaan, laitan tähän maaliskuun sukkasatoa. Sitten lähden moikkailemaan ahkerimpia lukijoitani, jotta ehkä osaavat tulla tänne. 

 

 Sen jälkeen rentoudutaan - tai sitten ei.