Elämä edistyy, minä en

Sunnuntaina kävin hakemassa vielä viimeiset raparperit. Pakastin on nyt täynnä raparperipiirakkaa. Sain samalla käytetyksi ylivuotisia jauhoja. On jäänyt viime aikoina leipominen vähiin. Vähiin jää moni muukin asia. Nytkin on kohta puolipäivä ja vasta aamukahvia keittelen. Käytiin kyllä Viikissä pitkällä aamulenkillä. Tultiin bussilla kotiin. Fizban oli kovin tyynesti bussissa. Ehkä se siitä hissukseen.

Eilen Fizban kävi lääkärissä, eikä todellakaan tyynesti. Vein, kun on rapsutellut paljon ja etenkin käyttäytynyt oudosti. Hiivaa löytyi, lääkittiin, eurot vilistivät tiehensä ja tappelu oli ankara. Tarvittiin kuonokoppakin. Viikon päästä uusi keikka. Ilmeisesti korvat olivat vaivanneet tosi paljon, koska Fizban palasi ennalleen heti, kun palattiin kotiin.

Eilen kävin leffassa sen sijaan, että olisin tehnyt näitä kotitöitä. Oli se lippu, jonka sain vieraalta ihmiseltä ja viimeinen käyttöpäivä. Valitsin elokuvan, jota tuskin kukaan muu haluaisi nähdä eli Claire Simon: Writing Life: Annie Ernaux Through the Eyes of... Dokumentti, joka kertoo  miten Nobel-palkitun kirjailijan Annie Ernaux:n teoksia opetetaan ranskalaisissa kouluissa. Oli taitavasti rakennettu. Jotenkin rupesi tekemään mieli jatkaa taas kirjoittamista.

Tervapääskyt ovat saapuneet tännekin, mutta vielä on aamuisin liian kylmää parvekekahveille. Eikäpä tässä paljon mitään mistään tule. Tänään on pyykki. Hyvä kun ehdin etsiä pyykättävät. Pyykkituvalla menee ainakin kaksi tuntia, joten voisin ottaa neuleen mukaan. Pitäisi jotain valmista saada.

Suomen kultamatsikin jäi katsomatta, kun meillä on Elisa, jonka kanssa MTV ei ole puheväleissä. Hiukan harmittaa, koska kaikki edelliset kultamatsit olen katsonut, vaikka en muuten seuraa jääkiekkoa.

Kohta on taas mummoilua. Taidan raahata läppärin mukaan. Valokuvia pitää setviä, koska on taas aika ruveta väsäämään synttärikirjaa.

Ai niin. Itikatkin ovat saapuneet.

 Kaunista kesää kaikille.