Onko vanhan loppu uuden alku?

Sitähän kait toivoisi, että kun jättää entisen jälkeensä, löytää jotain uutta edestään ja mieluusti jotain uutta kivaa. Toistaiseksi ei kyllä siltä tunnu. Ihan entisenlaisesti aika valuu sormien välistä, -isit läähättävät niskaan, mikään ei edisty. Tosin enhän ole toistaiseksi virallisesti ilmoittanut ja vielä lienee tehtävä yksi korjuumatka, jotta rescuetytär saa haluamansa.

 

 Mutta paljon on kaivettu pensaita ja kukkia. Moni on muuttanut toiseen pihaan. Eilen jopa käytiin Fizbanin kanssa raahaamassa roskia roskalavalle.

 

 Vihreämpää oli pari päivää sitten

 

Jopa maa-artisokat on kaivettu ylös. Eihän niitä toki kaikkia ole saatu pois. Kyllä sieltä seuraavan viljelijän iloksi niitä vielä putkahtelee. Yllättävän moni palstanaapuri niitäkin halusi itselleen. Olen sanonut, että ihan vapaasti. Siinä vaiheessa, kun teen virallisen sopimuksen irtisanomisen, alkaa palstatoimikunta puuttua asiaan. "Täytyy jättää sille uudelle!" Entäs kun se uusi sitten kaivaa kaiken pois ja heittää kompostiin. Niin kävi tuolla takana olevalla palstalla. Siellä oli hienoja marjapensaita. Uusi viljelijä kaivoi kaiken pois. Olisko kannattanut antaa halukkaiden siirtää ne? Jäähän tästä minunkin aarista paljon poistettavaa. Olin ajatellut enemmänkin siivota, mutta kun en jaksa, niin olkoon. Olen kuitenkin tämän kesän maksanut.

 

 Palstaa ei tule ikävä, mutta mukavia palstanaapureita kyllä. Sanoin, että tulen joskus istuskelemaan ja katsomaan, kun muut raataa. Tässä on ehtinyt olla monenlaisia palstanaapureita näiden vuosien aikana. Näinä viime aikoina kaikki rajanaapurit ovat olleet tosi mukavia. Kauempana on yksi, joka turhan paljon huolehtii muiden asioista. Mutta täytyyhän aina olla joku piristävä poikkeus vertailukohtana.

 

 Elämä kukoistaa nyt kaikkialla. Tervaleppäkorpi pursuaa elämää. Linnut karjuu moniäänisesti, mukana ujompiakin laulajia. Viileys pitää verenimijät aisoissa punkkeja lukuunottamatta. Fizban keräilee päähän ja tassuihin punkkeja, joita minä sitten teurastan. Noissa valkoisissa osissa hyvin näkyy pienet nymfitkin. Hengissähän ne eivät selviä, jos iskevät hampaansa Fizbanin ihoon. Fizbanilla on tablettimuotoinen myrkky, joka sitten erittyy myös kakkaan, joten minun pitää pussittaa jätöksiä metsässäkin, ettei maaperän elämä katoa.

 

 Valkoisia kukkia löytyy maasta 

 

 ja puusta.

 

 Väriäkin on

 

vaikka kirsikankukat alkavat jo varista.

---

Nyt on ollut minunmieleinen kevät eli viileä.

 

 Rita A halusi niin innokkaasti minulle Yoda profiilikuvat, että piti lainata Fizbanin omaa Yodaa. Olihan se entinenkin, johon varmaan kohta taas vaihdan, Fizbanin.

 

 Fizbanilla on leluja joka lähtöön, suurin osa perittyjä. Lunnikoirat eivät kovin helposti suolista lelujaan vaan leikkivät niillä hellästi.

 

 

Euroviisu-uupumusta

 En ole mikään viisuintoilija, mutta miten siinä nyt kävi, että eilen jumituin katsomaan. Yllätyin, miten jotkut esitykset oli aika tyhjänpäiväisiä ja jotkut taas hyviä. Jotenkin sana euroviisu tarkoittaa minulle jotain turhaa. No, Käärijästä tykkäsin ja tykkään, lähinnä elämänasenteen ja haastatteluissa kuultujen mielipiteiden takia. Lordi oli silloin aikanaan suosikkini ja silloin kyllä seurasin. Nyt Pete Parkkosesta olen pitänyt alusta lähtien, ehkä enemmän siitä Pikku-Petestä, jolla oli pitkä, paksu tukka ja rock meininki. Kaunista katsottavaahan hän on edelleen ja tietenkin hyvin seksikäs. Linda ei varsinaisesti koskaan kuulunut lempiesiintyjiini, mutta viulua hän osaa soittaa. Heidän esityksensä on hyvä, hyvin tehty, näyttävä, mutta voittoon suhtaudun suurella epäilyksellä. Liikaa hypetystä, liikaa ennakkosuosiota, liian laskelmoitu, hiottu, liian euroviisu. Toki toivon, että voittaisivat, mutta enemmän toivoin Käärijän voittoa.

(ja ketähän nyt kiinnostaa minun toiveeni)

 

Valvomisen takia nyt väsyttää, reilu 5 tuntia unta ei riitä minulle. Fizban herätti, enkä enää nukahtanut uudelleen, joten lähdettiin lenkille. Nyt juon aamukahvia silmät sikkurassa. Taitaa olla päikkärit jossain välissä edessä. Kun en vielä nukahda, ajattelin sukeltaa kaappeihin, laatikoihin, hyllyihin keräämään kierrätyskeskukseen menevää roinaa, ajatus, jota usein ajattelen, mutta koskaan en toteuta. Josko tänään. Ulkona on kyllä minun mieleinen sää eli pilvinen, joten voisin ulkoillakin, vaikka käydä siellä kasvimaalla hakemassa pois välineitä, joita vein sinne, kun kuvittelin vielä tekeväni jotain. 

 

 Tästä paikaltani näen tällaisen erisävyisen vihreän latvuksen. Selitys on kaksi eri puuta. Taempi on koivu, jonka alkuvihreys on tuollaista kellertävään vivahtavaa. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi tai katsoneeksi, mutta muistan yhden kevään, kun iski kylmä takatalvi ja istuskelin autossa matkalla kurssille ja kurssilta pois. Kylmä kausi kesti koko kurssin ajan ja kaikki tienvieren koivut pysyivät kellanruskean sävyn peitossa. Se oli outoa.

 

 Eilen kävin vaihteeksi Hyvinkäällä valittamassa elämääni. Minullehan se teki hyvää, mutta pitäisi muistaa ajatella kuulijaakin ja keksiä jotain kivaa sanottavaa.

 

 Sunnuntaina oli äitienpäivä. Sain pari hienoa kirjaa, kukkapuskan ja mätiä ja smetanaa, siis herkkuja.

---

Nyt on kahvi juotu. Voisin käydä hetken kirjahyllyä läpi ja kömpiä sitten nukkumaan.

 

Luopumisen aikaa

 Maanantai.

Heräsin umpiuupuneena huonosti nukutun yön jälkeen kuten nykyisin yleensäkin.

Kävelin alasti peilin eteen.

Katsoin kuvaani.

Sellainenhan se, vanhan naisen vartalo, iso pinkeä maha, roikkuvat käsivarret, pullakat tissit, valahtanut takamus, päälaelle yltävä kalju otsa, pari pehmeää leukaa, turvonneet silmät.

Tuttu näky.

Totean asian.

Olen vanha.

Olen elänyt vuosikymmeniä.

Olen elänyt, kokenut, nauttinut, taistellut, voittanut, itkenyt, nauranut, jaksanut.

Ei minua elämän jättämät jäljet haittaa.

Se, mikä haittaa, on uupumus, jaksamattomuus, saamattomuus.

Onneksi on Fizban, joka pitää kiinni rutiineissa.

Siispä

pukeuduin

puin Fizbanille pannan

lähdimme ulos aamuun

kuten joka aamu. 

 

 Käveltiin kasvimaalle. Eilen kävin miniän kanssa hakemassa muutamia pensaita ja monivuotisia kukkia turvaan hänen pihalleen. Samalla palstanaapuri kyseli voisiko hän kaivaa minun palstalta maa-artisokkaa ja raparperia. Lupasin. Yksi uusi palstanomistaja kysyi myös raparperia. Sanoin, että kaiken saa viedä. Aiemmin kolmas viljelijä oli kerännyt kiviä omalle palstalleen. Minä olen vihdoinkin tosissaan lopettamassa maanviljelijäelämän. Vähän käyn vielä siivoilemassa. Jos onnistuu, pitäisin palstan vielä siihen asti, kun marjat voi kerätä. Mutta jos ei, niin eipä sekään haittaa. Suuri taakka putoaa harteiltani, kunhan asia on lopullisesti selvä. Vähän tuli haikea fiilis eilen, kun paikalla oli kaikki kivat palstanaapurit.

 

 Mutta en minä enää jaksa, tai ainakaan en viitsi. Hyvin riittää kunhan yritän siivoilla enimpiä, ettei seuraavilla ole niin hirveää. Näin keväällä, kun ei ole vielä verenimijöitä eikä niin paahtavaa aurinkoa, voin ehkä hiukan puuhastella. Mutta kun helteet tulevat, ei onnistu.

 

 Fizbanin kanssa jatkettiin kävelyä rantaan päin. Oli oikein mukava kävelysää. Kiikaria ei ollut mukana, joten ei tarvinnut lintujakaan yrittää nähdä, sai vain nauttia kiihkeästä kevätkonsertista. Jonkun matkaa käveltiin kaukoputken raahaajan kanssa. Hän sanoi, että metsähanhilla on jo poikaset. Jotkut on nopeita.

 

 Nopeasti vihreyskin valtasi alaa.

 

 Lehdet odottivat pompataakseen näkyviin heti, kun sää suosii. Tänään on luvattu sadetta. Se tekisi kyllä hyvää. Kovin on edelleen kuivaa ja pölyistä. Ei ne muutamat pisarat paljon saaneet aikaan.

 

 Kaunosielu koira nautti kukista

 

 ja kävi tutustumassa uuteen kylttiin, joka on ilmestynyt hyppyrimäen kieppeille.

 

 Frisbeet lentelee täällä kaikkialla, sillä frisbeegolfratoja on pykätty metsät täyteen. Täytyy vain luottaa, että heittäjät osuvat oikeaan suuntaan. Sellainen kiekko, jos sattuu kohdalle, tulee aika epämukavaa jälkeä.

 

Ajattelin kyllä käyttää entisiä ulkoilureittejä jatkossakin. Toki en mene suoraan heittolinjalle. 

 

 Mukavaa uutta viikoa kaikille, jotka tänne eksyvät. Minä ehkä puuhastelen jotain hetken. Iltapäivällä menen ystävän kanssa leffaan, jonka luulisin olevan hyvä.

 

Rakeita

Aina kun läksin Fizbanin kanssa ulos, alkoi sataa rakeita. Päätin, että kolme lenkkiä riittää, etteivät kaikki kuole, kun rakeet hakkaavat päähän.

Kieloja ei lannista mikään. Ne tunkevat ylös kaikkialta täynnä elämänvoimaa. Fizbanissakin on voimaa. Jokin kutsuu toisen koiran luo. Mutta sitten on joku mummo, joka käskee tiukasti "PAIKKA!" Filmaamaan pitäisi pikku koiran oppia.

No, se mummo käytti päivänsä järjestellen lankoja. Sehän oli ihan kivaa. Päivästä jäi positiivinen olo, vaikka langoissa pyöriskely oli sijaistoimintaa. Varsinainen projekti oli siivous. No, tulihan siinä kerätyksi melkoinen kasa pölykoiria aitaukseen. Ja onhan tässä vielä päiviä niille pölykoirillekin. Järjestelin lankoja niin hyvin, että jäi kolme tyhjää muovilaatikkoa. Oliskohan nyt helpompi löytää just ne oikeat langat. Tosin yhdet lähes valmiit tossut on kateissa. Niitä ei vain ole missään. Tämä kuvaa aika hyvin minun tavarakaaosta. Etsin niitä kaikkialta, missä ne vois olla. Ei löytynyt. Ja sitten ne joku päivä putkahtaa jostain esiin. Huomenna siivous jatkuu, mutta ei koko päivää, koska on muutakin ohjelmaa. 

 

 

Palapelimatto pelittää!

 

Aamun kirkas aurinkoinen lupaili kaunista päivää ja kaunista tuli.

 

 Lenkilläkin oltiin sen verran ajoissa, että saatiin nautiskella ulkonakin aamuauringon loisteesta.

 

 Auringosta innostuneena keksin hyvä syyn hyödyllisten toimien suorittamisen välttelyyn. Kaivoin palapelimaton esiin. Se oli tuolla hyllyllä sen verran pitkään, että oli kerännyt pölyä päälleen. Ajattelin, että pitää hyödyntää pöytäliinaton kausi. Pyykkäsin pöytäliinan ja ajattelin laittaa sen paikalleen vasta vapuksi.

 

 Ja kappas. Sieltä potköstä paljastui aloitettu palapeli käyttökuntoisena. Enpä olisi uskonut. Tämä siis toimii. Hiukan olivat liikkuneet nuo ohuet reunat, mutta kasassa olivat. Eli, jos on vaikea löytää säilytystilaa isolle palapelille, voin suositella tällaista. Ihan täydellinen tämä ei ole, koska valmiiden osioiden siirtely on hankalaa, koska ne ovat tiiviisti kiinni matossa. Samoin väärässä kohdassa olevan palan vaihtaminen on hankalampaa kuin liukkaalla pinnalla. Mutta hyvä tästä tulee, kunhan jatkan.

 

 Kävin sitten vielä illan ratoksi tuijottamassa matonpesukonetta. Meillä on sellainenkin. Uhkailevat, että kun tämä hajoaa, uutta ei hankita. Toivottavasti mattotupa kuitrnkin säilyy. Tuossa lattialla on hyvä jynssätä isoja mattoja ja huuhdella suihkulla. Täällä on myös valtava pesuallas ja tuollainen käsin pyöritettävä linko. On myös kolme mattojen kuivaushuonetta, kaksi ihan onnetonta, mutta kolmas loistava. Sinne loistavaan jätin matot yöksi. Tämän matonpesuinnon aiheutti Fizban, joka tässä yönä yhtenä kävi lirauttamassa keittiön matolle. Tuli hätä tassuun.

 

 Kiinanruusureppana on kuullut, kun olen luvannut tuhota sen. Hätäpäissään puski pienen kukan oksaan, joka on melkein poikki. Ei ole helppoa olla tuhoontuomittu kiinanruusu.

 

Kotitonttu ulkoiluttaa museokorttia

 Kävin entisen työkaverin (kaikkihan ne ovat entisiä, koska nyt en tee töitä, joten ei ole työkavereita) kanssa Ateneumissa. Siellä on Eero Nelimarkan näyttely 

 

 Olipas se tosi hyvä. Tykkäsin etenkin muotokuvista, kasvoista. Niissä näkyi sielu. Vaikka lähes kaikki olivat totisia, silti kaikki olivat omanlaisiaan myös lukemattomat omakuvat.

 

 Joku hymyilikin.  Mona Lisa. 

 

 

Olihan siellä niitä maisemiakin.

 

 Pohjanmaalta

 

ja Lontoosta ja Pariisista.

 

 Sukanneulojaa en voinut sivuuttaa.

---

Olipa hieno näyttely ihan uudenlaisesta Nelimarkasta. Suosittelen. Tauluja oli kyllä hengästyttävän paljon, mutta tekstit napakoita ja mielenkiintoisia.

 

 Kaiken kulttuurin ohella Kotitontun pitää muistaa kotiakin. Tällainen pörrää parvekkeella, iltaisin vähän kohmeisenakin. Yritän selittää hänelle, että vaikka on kovin viehättävä, mitäpä, jos hakisi pesää jostain muualta.

 

Kotoistahan se tämäkin on. Toissapäivänä joku oli saanut aikaan maastopalon, joka onneksi saatiin nopsaan loppumaan. Tuo valkoinen ei ole lunta vaan sammutusvaahtoa, Fizbanin oli ihan pakko päästä sitä katsomaan.

 

 

 

Kotitonttu retkeilee

Kevättä pukkaa, joten linturetki oli vuorossa. No, ei nyt kuitenkaan vain kevään takia. Entinen työkaveri osti uuden kiikarin. Aiemmin, kun tavattiin oli puhetta, että kun hän tulee Lintuvarusteeseen kiikariostoksille, voitas mennä yhdessä kävelemään pitkin rantoja. Niinpä siis tehtiin. Fizbanin kanssa mentiin bussilla paikalle ja katsottiin, miten kiikariostokset sujuivat. Minäkin olin ajatellut uutta kiikaria, mutta enpä nyt. Tosin, kun loppupuolella olin jo oman kiikarini laittanut pois ja vilkaisin harmaasorsaa niillä uusilla kiikareilla, tuli aika vahva fiilis, että kyllä minäkin uudet tarvitsen.

 

 Oli kaunis aurinkoinen päivä. Hankala oli nähdä muuta kuin mustia möykkyjä. Minulla on muutenkin näkö huonontunut paljon, joten enpä minä kovin monia uusia nähnyt. Me vain Fizbanin kanssa käveltiin. Naama hehkuu nyt vaikka yritin etsiä varjoja. Eipä niitä paljon tuolla löytynyt.

 

 Reippaasti yli neljä tuntia meni, joten varmaan koirassakin tuntui. Hyvin se ainakin on nukkunut reissun jälkeen. Minä taas en enää viitsi mitään paitsi yrjölän puuroa keitin, jotta Fizbanilla riittää sapuskaa.

 

 Kun lintujentarkkailu jäi lähes pelkäksi teoriaksi, jokunen kukka kuitenkin ilahdutti.

 

 Josko siirryn haaveilamaan näkemisestä, kiikareista.