Ne ihanat aamukahvimaisemat

 

vaihtelevat

Tänään en kuitenkaan tätä maisemaa pitkään ihaillut, sillä ennen aamukahvia otettiin treenit.

 

 Fizban treenasi metromatkailua useamman pysäkin välin ja vielä sama takaisin. Ihan hyvin meni. Alussa kaikki meteli hermostutti, mutta sitten kiltisti istui. Tylsää oli, kun matkustajia oli kovin vähän, mutta niitä vähiä Fizban sitten piti silmällä sitäkin tarkemmin - ja minua tietenkin.

 

Olipa ihanaa, kun ulos päästiin hengissä ulos ja löytyi heinääkin syötäväksi. Mahatauti meni ohi suht nopsaan. Nyt ruuansulatus toimii entiseen, hyvään malliin. Ihan ilman oireita en minäkään koirametsästä selvinnyt. Joku verenimijä puri hauikseen ison kutiavan, kirvelevän, turpoavan, leviävän paukaman. Kuka lie ollut, mutta tehokasta myrkkyä oli syytänyt. Kyllä sekin näköjään alkaa mennä ohi, mutta edelleen koko ajan ärsyttää. Koirametsät ovat vaarallisia paikkoja.

 

 Pihlaja, lempipuuni marjailee tänä vuonna kovin vähän täällä meillä päin. Kun tämä yksinäinen tyyppi osui kohdalle, oli pakko ottaa syksyn pakollinen pihlajanmarjakuva.

 

Mattopyykille

Liekö eilisellä metsäkävelyllä löytynyt jotain kivaa syötävää, kun ripuli iski. Kylppäriin oli Fizban yrittänyt, mutta matkalla prumpsahti monta kertaa matolle. Yritti se jossain välissä kertoa, että ulos pitäisi mennä, mutta minä en väsyneenä jaksanut herätä. Prumsahtuksiin kyllä sitten heräsin. Toivottavasti ei pitempää vaivaa tule sotkemaan ensi viikon suunnitelmia. Varmaan tämä on omakin vika: Eilen parillekin ihmiselle kehuskelin, miten hyvänä Fizbanin maha on pysynyt.

 

 Sinänsä eilinen reissu sujui hyvin. Fizbanilla oli mukavaa, ilma oli hyvä ja seura erinomaista.

 

Vadelmat ei Fizbanille maistuneet, mutta jotain pientä kivaa olin sillekin varannut. Nyt Fizban nukkuu. Toivottavasti masu on jo kuosissa.

 

Kohta koirametsään

 Sain koiralliselta ystävältä synttärilahjaksi retken koirametsään. Tänään mennään sinne. Saapas nähdä, innostuuko meidän koirat miten paljon.

 

 Kun en osaa olla laittamatta kuvia, niin palaan tässä vielä parin päivän päähän. Kävin hakemassa tilaamani paketin. Tilasin lisää EppuNormaalikahvia, EppuNormaalityynyliinat, EppuNormaali Peace&Love metallimukit ja jotain paitoja itselle ja lahjaksi. Kaikki irti Epuista!

Taivaalla oli hienoa väri-iloittelua.

 

 Oli satanut kunnolla. Sateenkaarikin oli, mutta näihin kuviin siitä osui vain pieni pätkä tuolla lyhtypylvään juurella.

 

 Valokuvaaminen on ollut suht vähäistä, kun läppäri rupesi valittamaan liioista kuvista. Nyt olen siirtänyt niitä tikulle. Tarkoitus olisi jatkossakin pitää kuvat jossain kuosissa, mutta siihen menee liikaa aikaa. Kaikkeen menee nykyisin liikaa aikaa. Mistähän saisi muutamia lisätunteja vuorokauteen. Älkääkä edes mainitko, että voisin lopettaa päämäärättömän haahuilun ja jatkuvan pysähtelyn ja paikalleni jähmettymisen. Ajatukseton kauas tuijottelu kuuluu nyt asiaan.

 

Kenen luonto - yhteisillä poluilla

 Joku päivä sitten kävin Hyvinkäällä ja vihdoinkin näyttelyssä, johon oli usein pitänyt mennä. Onneksi menin. Oli nimittäin tosi hyvä!

 

 Tässä on kaksi lempiasiaani, suo ja susi. Suot ovat lähellä sydäntäni ja sudet myös, avaraa silmälle sopivaa maisemaa ja kauniita, vapaita eläimiä. Tätä kuvaa katsellessa minulle tulee rauhallinen, hyvä olo.

  

 

Pääskyistä tulee lapsuus mieleen, vaikka näkyy niitä täälläkin, kun vain etsiytyy oikeisiin paikkoihin. Tänään, etsiytymättä, näin urpiaisen. Oli ihana aamuyllätys, niin kauniin pinkki rintamus.

 

Ja ihan Pöllön iloksi hieno pöllö.

 

Tämä ehkä tarkoittaa sitä, että ehkä pääsen taas tunturiin.

---

Jännästi olen ruvennut sopeutumaan elämän rajallisuuteen. Ehkä viimeiset kerrat ovat mielessä. Ehkä Eput oli elämäni viimeinen keikka. Ehkä menen viimeisen kerran tunturiin. Viimeiset kerrat ei ahdista, ei ole surullisia, ne ovat vain tosiasioita.

 

 Oletan kuitenkin, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun Fizban vie minut kävelylle Viikkiin

 

 eikä tämä ole viimeinen kerta, kun näen kauriin syövän jonkun istutuksia.

---

Olen käynyt vakoilemassa, miten hylkäämäni kasvipalsta pärjää. Pitkää heinää, paljon rikkaruohoja, jotain onnetonta viljely-yritystä, joka hukkuu rehevyyden alle. Maa lepää ja odottaa.

 

Miksi en saavuttaa,

saavuttaa en saa

sitä hetkeä, jolloin en elä tolloillen

 

 Jos joku ei vielä tiedä, niin kerron, että Eppu Normaali lopetti keikkailun vaikka täytti vasta 50 vuotta. Nuorena jää eläkkeelle.

 

Onkohan siitä tullut urheiluhullu?

 

 Sanoiko joku, ettei tiedä, mikä on Eppu Normaali?

No, valaistaan, että tässä on viisi Eppua, viisi kaunista heppua, jotka soittavat rajulla tavalla ja näyttävät hyvältä lavalla. Niin soittivat ja näyttivät vanhoilta miehiltä verkkareissa ja teepaidoissa.

Eppu Normaali on suomalainen bändi, minun suosikkini jo 50 vuotta. Ja myös lasteni suosikki, koska he altistuivat Epuille jo kohdussa. Olimme tietenkin jättämässä jäähyväiset. Poikani vaimoineen torstaina, minä ja tyttäreni perjantaina.

 

 Hyvin jaksoivat laulaa. Martti ja muut

 

ja soittaa

Jos et tunnista niin siinä soittaa Juha Torvinen, se täyttää välin korvien. 

Keikka oli loistava. Meitä oli paljon ja me kaikki lauloimme mukana.

---

Jotain olen neulonutkin nuoremmalle mummotettavalle, joka täytti vuosia.

 

parit säärystimet

 

 ja yhdet kynsikkäät.

 

Vaihtuu päivä yöksi kaupungin
Sen tumman soiton kutsuhuudon kuulen minäkin
Tahdissa tuon sävelen
Ovestani ulos kävelen

Vaan ei pimeys jää yksin rappukäytävään
Se tarttuu takinliepeeseen kuin vanhaan ystävään
Mua seuraa valoihin
Ulos kapakoihin, ilotaloihin

Kuulin kauniin soiton, valojen luota etsin sua
Kuljin valoja päin, mutta ne väistivät mua
Soitto hiljeni, ihmisten luotani lähtevän näin
Yksin pimeyden tangoa tanssimaan jäin

Taas vaihtuu päivä yöksi kaupungin
Jälleen helmoistani löydän tuon synkän kaverin
Kuin uhriansa ainoaa
Mua seuraa, mua vainoaa

Vielä valo kirkas pimeyden minusta karkoittaa
Vielä joskus törmään sinuun, ja tiedän mitä se tarkoittaa
Joskus vielä täyttyy toive, eivätkä valot väistä mua
Siihen asti pimeässä kauheesti kaipaan sua

Vielä valo kirkas pimeyden minusta karkoittaa
Vielä joskus törmään sinuun, ja tiedän mitä se tarkoittaa
Joskus vielä täyttyy toive, eivätkä valot väistä mua
Siihen asti pimeässä kaipaan sua

Siihen asti pimeässä kaipaan sua
Siihen asti pimeässä kaipaan sua
Siihen asti pimeässä kaipaan sua
Siihen asti

 

 

Kotona

 Hyvin nukutti omassa sängyssä cpapin kanssa. Oltiin Fizbanin kanssa yötukihenkilöinä nuoremmalla mummotettavalle, jota vähän vielä jännittää nukkua yksin isossa tyhjässä talossa. Fizbanilla etenkin oli kivaa, koska Elle jaksaa silitellä loputtomiin. Minä kulutin aikaa lähinnä neulomalla telkkarin edessä. Ja purkamalla, kun valkoiset langat eivät olleetkaan samanlaisia. Piti tilata siis lisää luonnonvalkoista. Muutenkin ovat lankavarastoni taas enemmänkin kasvaneet, koska mitään valmista ei vielä ole. Täytin taas vuosia ja sain tyttäreltä yli puoli kiloa lampaanvillalankoja. Aika hienoja. Mitähän niistä tekisi? Ja milloin? Nyt pitää yrittää saada nuo lahjukset valmiiksi.

Olen tykännyt, kun helteet ovat loistaneet poissaolollaan. Ja ilmeisesti aikovat loistaa jatkossakin. On ollut mieleinen kesä, kun ottaa huomioon, miten pelkäsin hellepäiviä. Vielähän niitä ehtii, mutta loppukesän helteet ovat jotenkin inhimillisempiä.

Nyt pitää taas sukeltaa noiden tavarakasojen kimppuun ihan vakavissaan. Toinen akuutti sotku on valokuvat. Läppäri huutaa koko ajan "osta lisää tallennustilaa!!!". En halua, joten yritän kuvakaaostakin jotenkin selventää. En ymmärrä, missä kaikki nuo gigat oikein piileskelee. Mutta jotenkin tässä räpiköidään.

Vielä pitää mainita, että tilasin uudet silmälasit. En löytänyt kehyksiä, joista olisin tykännyt, joten otin uudet linssit vanhoihin kehyksiin. Nyt käytän sitä edellisiä laseja. Onneksi en ole kovin nopea poistamaan vanhoja juttuja. Pärjään minä näilläkin, mutta on kymmenessä vuodessa jotain silmissä tapahtunut. Uusissa laseissakin jännittää, millaiset arvot se lääkäri niihin laittoi, Mainostivat lukulaseja vielä lisäksi. Kun totesin, että näen lukea ilman laseja, optikko ällistyi. Oli päätellyt reseptin arvoista, että ehdottomasti tarvitsen lukulasit.  Parin viikon päästähän sekin selviää, siis uudet näkömitat.

Leppoisaa syksynodotusta!

 

 

Helteistä heinäkuun iltaa

 Vaikka eilen olikin asteita enemmän. Eilen oli ulkona 27 ja sisällä 29. Siinäpä tunsi tarkenevansa. Mutta enemmänhän tässä taukoni aikana on satanut kuin paistanut.

 

 Lätäkkökuvia olisi voinut ottaa enemmänkin, myös matkalla. Kävin nimittäin omaksikin yllätyksekseni kotimaan kiertueella. Ensimmäisenä päivänä satoi kaatamalla. Se ei luvannut hyvää seuravaksi päiväksi, joka oli matkan kohokohta.

 

Mutta niin vain iltaan mennessä meillä oli kaunis kesäsää, leppeä tuuli, valoisa ilta, hyvä seura.

 

 Oopperajuhlilla siis kävin. Nabuccon ensi-illassa. Oli HIENO! Etenkin kuorokohtaukset värisyttivät sydäntä. En ehkä halua perinteiseen pönötysoopperaan, mutta tällaiseen olisin valmis toistekin.

 

 Savonlinnasta mentiin Urjalaan, josta matkaseurani on kotoisin. Sitten vietiin Lempäälään hänen nukkekotinsa näyttelyyn.

 

 Näyttelyssä oli paljon hienoja juttuja. Tämä laavu teki minuun vaikutuksen.

 

Mentiin vielä Turkuun, Logomoon, jossa katsottiin Frameless- taide, joka elää. Sekin oli hieno. Kuvia en ottanut. On jonkinlainen kuvakaaos, jota en jaksa nyt lisätä. Mutta suosittelen Framelessia. Menkää ja nauttikaa.

 

Reissu kesti vajaan viikon. Oltiin ystävän asuntovaunulla liikkeellä, pienellä, näppärällä parkkeerata, mutta kyllä siinä mummon kankeus tuli hyvin esiin. Vahvisti mummon uskoa pakolliseen elämäntaparemonttiin. 

 

Muuta merkittävää ei ole tapahtunut. Päivät virtaavat entiseen tyyliin sormien läpi. Laita tähän vielä muutamat sukkakuvat.

 

 Ystävän miehelle, kun ystävä halusi mieluummin hänelle kuin itselleen.

 

Tyttärelle 40-vuotislahjaksi. Synttärit sujuivat hyvin. Repolaisen kortti herätti suurta ihailua. Etenkin vihreä oli kuulemma harvinaisen hyvä sävy. Repolainen osaa.

 

 Oopperasukat itselle. Kun menee eka kertaa oopperajuhlille pitää olla uudet villasukat.

 

Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet käydä kommentoimassa. Olen lukenut. Kyllä se lämmittää, kun joku muistaa, vaikka tuleehan siitä myös vähän huono omatunto, kun itse ei tee mitään. Mutta jonain päivänä minä taas nousen tuhkasta feenixlinnun lailla. Sitä odotellessa toivottelen kaikille hyvää kesää.