Paluu StarWarsiin

 

Mandalorian and Grogu käytiin katsomassa, koska se kuuluu asiaan. Monenlaista starwarsia on tullut katsotuksi, mutta eiköhän tämä ollut huonoin. Juonesta ei oikein voi puhuakaan ja musiikkikin oli aika onnetonta. Räiskintää kyllä riitti kuten oli odotinkin katsottuani tähän alle kaikki Mandaloria sarjan jaksot. 3 kautta.

Mutta this is the way.

---

Kikin lähettipalvelu, jonka myös kävimme katsomassa kestää sen sijaan aina uudestaan katsomisen. 

Hyvinkäälläkin taas piipahdin. Siellä omenpuut kukkivat.

Jalmari Ruokokosken näyttely oli jäänyt katsomatta vaikka usein käyn Hyvinkäällä. Nyt se on hoidettu. Pari muutakin taulua kiinitti huomioni

 Tämä Pekka Wallienderin Metsä

 ja Helena Scherfbeckin Marianne Ruovedellä.

 Kohta lähdemme Fizbanin kanssa mummoilemaan muutamaksi päiväksi, joten meitä ei silloin täällä näy. En viitsi läppäriä raahata mukaan.

 

 

Onko vanhan loppu uuden alku?

Sitähän kait toivoisi, että kun jättää entisen jälkeensä, löytää jotain uutta edestään ja mieluusti jotain uutta kivaa. Toistaiseksi ei kyllä siltä tunnu. Ihan entisenlaisesti aika valuu sormien välistä, -isit läähättävät niskaan, mikään ei edisty. Tosin enhän ole toistaiseksi virallisesti ilmoittanut ja vielä lienee tehtävä yksi korjuumatka, jotta rescuetytär saa haluamansa.

 

 Mutta paljon on kaivettu pensaita ja kukkia. Moni on muuttanut toiseen pihaan. Eilen jopa käytiin Fizbanin kanssa raahaamassa roskia roskalavalle.

 

 Vihreämpää oli pari päivää sitten

 

Jopa maa-artisokat on kaivettu ylös. Eihän niitä toki kaikkia ole saatu pois. Kyllä sieltä seuraavan viljelijän iloksi niitä vielä putkahtelee. Yllättävän moni palstanaapuri niitäkin halusi itselleen. Olen sanonut, että ihan vapaasti. Siinä vaiheessa, kun teen virallisen sopimuksen irtisanomisen, alkaa palstatoimikunta puuttua asiaan. "Täytyy jättää sille uudelle!" Entäs kun se uusi sitten kaivaa kaiken pois ja heittää kompostiin. Niin kävi tuolla takana olevalla palstalla. Siellä oli hienoja marjapensaita. Uusi viljelijä kaivoi kaiken pois. Olisko kannattanut antaa halukkaiden siirtää ne? Jäähän tästä minunkin aarista paljon poistettavaa. Olin ajatellut enemmänkin siivota, mutta kun en jaksa, niin olkoon. Olen kuitenkin tämän kesän maksanut.

 

 Palstaa ei tule ikävä, mutta mukavia palstanaapureita kyllä. Sanoin, että tulen joskus istuskelemaan ja katsomaan, kun muut raataa. Tässä on ehtinyt olla monenlaisia palstanaapureita näiden vuosien aikana. Näinä viime aikoina kaikki rajanaapurit ovat olleet tosi mukavia. Kauempana on yksi, joka turhan paljon huolehtii muiden asioista. Mutta täytyyhän aina olla joku piristävä poikkeus vertailukohtana.

 

 Elämä kukoistaa nyt kaikkialla. Tervaleppäkorpi pursuaa elämää. Linnut karjuu moniäänisesti, mukana ujompiakin laulajia. Viileys pitää verenimijät aisoissa punkkeja lukuunottamatta. Fizban keräilee päähän ja tassuihin punkkeja, joita minä sitten teurastan. Noissa valkoisissa osissa hyvin näkyy pienet nymfitkin. Hengissähän ne eivät selviä, jos iskevät hampaansa Fizbanin ihoon. Fizbanilla on tablettimuotoinen myrkky, joka sitten erittyy myös kakkaan, joten minun pitää pussittaa jätöksiä metsässäkin, ettei maaperän elämä katoa.

 

 Valkoisia kukkia löytyy maasta 

 

 ja puusta.

 

 Väriäkin on

 

vaikka kirsikankukat alkavat jo varista.

---

Nyt on ollut minunmieleinen kevät eli viileä.

 

 Rita A halusi niin innokkaasti minulle Yoda profiilikuvat, että piti lainata Fizbanin omaa Yodaa. Olihan se entinenkin, johon varmaan kohta taas vaihdan, Fizbanin.

 

 Fizbanilla on leluja joka lähtöön, suurin osa perittyjä. Lunnikoirat eivät kovin helposti suolista lelujaan vaan leikkivät niillä hellästi.

 

 

Euroviisu-uupumusta

 En ole mikään viisuintoilija, mutta miten siinä nyt kävi, että eilen jumituin katsomaan. Yllätyin, miten jotkut esitykset oli aika tyhjänpäiväisiä ja jotkut taas hyviä. Jotenkin sana euroviisu tarkoittaa minulle jotain turhaa. No, Käärijästä tykkäsin ja tykkään, lähinnä elämänasenteen ja haastatteluissa kuultujen mielipiteiden takia. Lordi oli silloin aikanaan suosikkini ja silloin kyllä seurasin. Nyt Pete Parkkosesta olen pitänyt alusta lähtien, ehkä enemmän siitä Pikku-Petestä, jolla oli pitkä, paksu tukka ja rock meininki. Kaunista katsottavaahan hän on edelleen ja tietenkin hyvin seksikäs. Linda ei varsinaisesti koskaan kuulunut lempiesiintyjiini, mutta viulua hän osaa soittaa. Heidän esityksensä on hyvä, hyvin tehty, näyttävä, mutta voittoon suhtaudun suurella epäilyksellä. Liikaa hypetystä, liikaa ennakkosuosiota, liian laskelmoitu, hiottu, liian euroviisu. Toki toivon, että voittaisivat, mutta enemmän toivoin Käärijän voittoa.

(ja ketähän nyt kiinnostaa minun toiveeni)

 

Valvomisen takia nyt väsyttää, reilu 5 tuntia unta ei riitä minulle. Fizban herätti, enkä enää nukahtanut uudelleen, joten lähdettiin lenkille. Nyt juon aamukahvia silmät sikkurassa. Taitaa olla päikkärit jossain välissä edessä. Kun en vielä nukahda, ajattelin sukeltaa kaappeihin, laatikoihin, hyllyihin keräämään kierrätyskeskukseen menevää roinaa, ajatus, jota usein ajattelen, mutta koskaan en toteuta. Josko tänään. Ulkona on kyllä minun mieleinen sää eli pilvinen, joten voisin ulkoillakin, vaikka käydä siellä kasvimaalla hakemassa pois välineitä, joita vein sinne, kun kuvittelin vielä tekeväni jotain. 

 

 Tästä paikaltani näen tällaisen erisävyisen vihreän latvuksen. Selitys on kaksi eri puuta. Taempi on koivu, jonka alkuvihreys on tuollaista kellertävään vivahtavaa. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi tai katsoneeksi, mutta muistan yhden kevään, kun iski kylmä takatalvi ja istuskelin autossa matkalla kurssille ja kurssilta pois. Kylmä kausi kesti koko kurssin ajan ja kaikki tienvieren koivut pysyivät kellanruskean sävyn peitossa. Se oli outoa.

 

 Eilen kävin vaihteeksi Hyvinkäällä valittamassa elämääni. Minullehan se teki hyvää, mutta pitäisi muistaa ajatella kuulijaakin ja keksiä jotain kivaa sanottavaa.

 

 Sunnuntaina oli äitienpäivä. Sain pari hienoa kirjaa, kukkapuskan ja mätiä ja smetanaa, siis herkkuja.

---

Nyt on kahvi juotu. Voisin käydä hetken kirjahyllyä läpi ja kömpiä sitten nukkumaan.

 

The truth is out there

 Totuus lävähti päin naamaa ihan yllättäin. Edellä elvistelin, miten olen ollut kasvimaalla. Enpä mene uudestaan. Eihän se kasvimaan vika sinänsä ole. Vika on heikossa minussa. Olen aina ollut kovin herkkä kuumalle auringolle. Ärsytän usein ihmisiä, kun en halua istua terassilla auringossa. Monien mielestä vain diivailen ja yritän tehdä itsestäni mielenkiintoisen. Kerran olen etelänmatkalla saanut kuumetta pitkän aurinkoisen päivän jälkeen, vaikka oli hattu päässä ja yritin vältellä aurinkoa. No, nyt tapahtui sama parin tunnin palstailun jälkeen. Tietenkin huono kuntoni edesauttoi asiaa. Mutta koska kunto ei ole ainakaan toistaiseki paranemassa, jätän oikeasti yrittämisen. Käyn roskia hiukan siivoilemassa ja ilmoitan pensaita, taimia ja mukuloita haluaville, että nyt on aika. Pari vuorokautta kurjaa oloa on ihan tarpeeksi. Ei tule ikävä.

 

Tänään on jo hiukan parempi olo, mutta hissukseen käytiin lenkillä. Kasvimaailtana pyysin ulkoilutusapua, mutta muuten on ihan hyvin pärjätty. Pieni pilviharso taivaalla auttaa aina. Ja Fizban on kovin sopeutuvainen. Heinästys välillä keskeytyy, kun muutkin koirat ovat lenkeillä. Harmillisesti monet ovat niin introvertteja, että vain ohittavat mahdollisimman nopeasti. Jos sattuisi sosiaalisempi tapaus, omistajat kiskovat ne nopsaan kauemmas. Mutta kivahan toisia koiria on katsella kauempaakin

 

 ja kuunnella. Usein kuuluu haukkumista jostain metsän siimeksestä. Kuten huomaatte, kielot kukoistavat. Mutta ei taida vielä olla kukkia missään. 

---

Tämän päivän puuhastelen kotona. Eilen olisi ollut pyykkitupa. Siirsin maanantaille, koska en vain jaksanut. Saunakin jäi välistä. Ei onneksi ole pakko todistaa itselleen eikä muille, että kyllä minä kykenen kaikkeen vaikka on vähän heikko olo. Voi vain antaa periksi. Yksi vanhenemisen hyviä puolia. Oppii suhtautumaan lempeydellä omaan raadollisuuteensa. Onhan tässä jo ehditty taistella ja todistaa. Nyt löysäillään. Löysäilkää tekin.

 

Se aika vuodesta

 

kun vaahterat kukkii. Ilahdun aina vaahteran kukista. Onneksi aamukahvinäkymässäni on yksi vaahterakin.

 

 Parina päivänä on suunnattu kasvimaalle. Eipä kauan tartte kykkiä, kontata, kaivaa, kun olen ihan poikki. Yllättäin Fizbankin heittäytyy reporankana lattialle, kun kotiudutaan. Kyllähän sekin tekee töitä. Monta isoa kuoppaa on jo kaivanut ja monta keppiä pilkkonut. Innokkaasti auttaa minua. Minä vain en tiedä, pääsenkö huomenna edes liikkeelle. Kovin on jäykkää.

 

 Fizban huolehtii, että hänen ruokavaliostaan löytyy kasviksia. Kukahan huolehtisi minun kasviksista.

 

 Olisiko pitänyt ketunleipiä syödä?

 

 

May the 4th be with you

 

Eilen oli kansainvälinen Star Wars -päivä, jota vietetään vuosittain George Lucasin luoman Tähtien Sodan kunniaksi. Päivää alettiin viettää vuonna 2011. Koska Rita A on hehkuttanut StarWarsia, päätin pistää lusikkani soppaan ja aloittaa taas vaihteeksi sagan katsomisen alusta.

(jos joku ei tiedä ??? tämä tyyppi on Yoda, suosikkini, universumin suurin jedi) 

 

 Ainahan sitä on ilo katsoa. Paljon on katsottukin. Olen jopa istunut asvaltilla Tennispalatsin vieressä jonottamassa sen aikaa, kun nuoriso kävi syömässä ja huilaamassa. Ensi-iltoja katsottiin aamuyöstä. Huomasin kyllä uusintakatseluilla, että olin ehkä ottanut pienet torkutkin jossain välissä. Myöhemmin ensi-illatkin olivat ihmisten aikaan.

 

 Vuonna 2019 oli viimeinen kerta (toistaiseksi), kun koko perhe pukeutui asiaankuuluvasti. Silloin tuli Star Wars: The Rise of Skywalker.

 

 Kaikenlaista keräilykamaa on minullekin kertynyt. Yodan lisäksi Chewbacca on suosikkini. Hän on wookie ja tuossa keskellä, popcorn kipossa, joka on ostettu 2018 julkaistun Star Wars: Solo leffan ensi-illasta. Olen jopa kutonut Chewbacca sukat Joonas Suortamolle, joka näyttelee nykyisin Chewbackaa. Joonas oli ensin sijaisnäyttelijä, mutta kun Peter Mayhew kuoli, Joonas on Chewbacka. 

 

  

Sain häneltä omistuskirjoituksen kirjaan Elämäni Wookiena.

 

 Omistuskirjoituksen hankkivat tyttäreni ja vävyni, jotka ovat muutaman kerran käyneet Star Wars Celebrationissa. Kiltisti jonottivat Joonaksen puheille antaakseen sukat.

 

 Yoda on tietenkin suosikkini, mutta ewokit on myös hienoja

 

 ja porgit.  

Ewokit esiintyivät leffoissa Return of the Jedi ja The Rise of Skywalker.

Porgit näkyvät The Last Jedi -leffassa. 

 

 Poikani minut johdatti Star Wars -maailmaan. Niinpä viime syksynä käytiin myös Villa del Balbianellossa, jossa on kuvattu Star Wars: Episodi II - Kloonien hyökkäys.

 

MAY THE FORCE BE WITH YOU!

 

 

Luopumisen aikaa

 Maanantai.

Heräsin umpiuupuneena huonosti nukutun yön jälkeen kuten nykyisin yleensäkin.

Kävelin alasti peilin eteen.

Katsoin kuvaani.

Sellainenhan se, vanhan naisen vartalo, iso pinkeä maha, roikkuvat käsivarret, pullakat tissit, valahtanut takamus, päälaelle yltävä kalju otsa, pari pehmeää leukaa, turvonneet silmät.

Tuttu näky.

Totean asian.

Olen vanha.

Olen elänyt vuosikymmeniä.

Olen elänyt, kokenut, nauttinut, taistellut, voittanut, itkenyt, nauranut, jaksanut.

Ei minua elämän jättämät jäljet haittaa.

Se, mikä haittaa, on uupumus, jaksamattomuus, saamattomuus.

Onneksi on Fizban, joka pitää kiinni rutiineissa.

Siispä

pukeuduin

puin Fizbanille pannan

lähdimme ulos aamuun

kuten joka aamu. 

 

 Käveltiin kasvimaalle. Eilen kävin miniän kanssa hakemassa muutamia pensaita ja monivuotisia kukkia turvaan hänen pihalleen. Samalla palstanaapuri kyseli voisiko hän kaivaa minun palstalta maa-artisokkaa ja raparperia. Lupasin. Yksi uusi palstanomistaja kysyi myös raparperia. Sanoin, että kaiken saa viedä. Aiemmin kolmas viljelijä oli kerännyt kiviä omalle palstalleen. Minä olen vihdoinkin tosissaan lopettamassa maanviljelijäelämän. Vähän käyn vielä siivoilemassa. Jos onnistuu, pitäisin palstan vielä siihen asti, kun marjat voi kerätä. Mutta jos ei, niin eipä sekään haittaa. Suuri taakka putoaa harteiltani, kunhan asia on lopullisesti selvä. Vähän tuli haikea fiilis eilen, kun paikalla oli kaikki kivat palstanaapurit.

 

 Mutta en minä enää jaksa, tai ainakaan en viitsi. Hyvin riittää kunhan yritän siivoilla enimpiä, ettei seuraavilla ole niin hirveää. Näin keväällä, kun ei ole vielä verenimijöitä eikä niin paahtavaa aurinkoa, voin ehkä hiukan puuhastella. Mutta kun helteet tulevat, ei onnistu.

 

 Fizbanin kanssa jatkettiin kävelyä rantaan päin. Oli oikein mukava kävelysää. Kiikaria ei ollut mukana, joten ei tarvinnut lintujakaan yrittää nähdä, sai vain nauttia kiihkeästä kevätkonsertista. Jonkun matkaa käveltiin kaukoputken raahaajan kanssa. Hän sanoi, että metsähanhilla on jo poikaset. Jotkut on nopeita.

 

 Nopeasti vihreyskin valtasi alaa.

 

 Lehdet odottivat pompataakseen näkyviin heti, kun sää suosii. Tänään on luvattu sadetta. Se tekisi kyllä hyvää. Kovin on edelleen kuivaa ja pölyistä. Ei ne muutamat pisarat paljon saaneet aikaan.

 

 Kaunosielu koira nautti kukista

 

 ja kävi tutustumassa uuteen kylttiin, joka on ilmestynyt hyppyrimäen kieppeille.

 

 Frisbeet lentelee täällä kaikkialla, sillä frisbeegolfratoja on pykätty metsät täyteen. Täytyy vain luottaa, että heittäjät osuvat oikeaan suuntaan. Sellainen kiekko, jos sattuu kohdalle, tulee aika epämukavaa jälkeä.

 

Ajattelin kyllä käyttää entisiä ulkoilureittejä jatkossakin. Toki en mene suoraan heittolinjalle. 

 

 Mukavaa uutta viikoa kaikille, jotka tänne eksyvät. Minä ehkä puuhastelen jotain hetken. Iltapäivällä menen ystävän kanssa leffaan, jonka luulisin olevan hyvä.