Mattopyykille

Liekö eilisellä metsäkävelyllä löytynyt jotain kivaa syötävää, kun ripuli iski. Kylppäriin oli Fizban yrittänyt, mutta matkalla prumpsahti monta kertaa matolle. Yritti se jossain välissä kertoa, että ulos pitäisi mennä, mutta minä en väsyneenä jaksanut herätä. Prumsahtuksiin kyllä sitten heräsin. Toivottavasti ei pitempää vaivaa tule sotkemaan ensi viikon suunnitelmia. Varmaan tämä on omakin vika: Eilen parillekin ihmiselle kehuskelin, miten hyvänä Fizbanin maha on pysynyt.

 

 Sinänsä eilinen reissu sujui hyvin. Fizbanilla oli mukavaa, ilma oli hyvä ja seura erinomaista.

 

Vadelmat ei Fizbanille maistuneet, mutta jotain pientä kivaa olin sillekin varannut. Nyt Fizban nukkuu. Toivottavasti masu on jo kuosissa.

 

Kenen luonto - yhteisillä poluilla

 Joku päivä sitten kävin Hyvinkäällä ja vihdoinkin näyttelyssä, johon oli usein pitänyt mennä. Onneksi menin. Oli nimittäin tosi hyvä!

 

 Tässä on kaksi lempiasiaani, suo ja susi. Suot ovat lähellä sydäntäni ja sudet myös, avaraa silmälle sopivaa maisemaa ja kauniita, vapaita eläimiä. Tätä kuvaa katsellessa minulle tulee rauhallinen, hyvä olo.

  

 

Pääskyistä tulee lapsuus mieleen, vaikka näkyy niitä täälläkin, kun vain etsiytyy oikeisiin paikkoihin. Tänään, etsiytymättä, näin urpiaisen. Oli ihana aamuyllätys, niin kauniin pinkki rintamus.

 

Ja ihan Pöllön iloksi hieno pöllö.

 

Tämä ehkä tarkoittaa sitä, että ehkä pääsen taas tunturiin.

---

Jännästi olen ruvennut sopeutumaan elämän rajallisuuteen. Ehkä viimeiset kerrat ovat mielessä. Ehkä Eput oli elämäni viimeinen keikka. Ehkä menen viimeisen kerran tunturiin. Viimeiset kerrat ei ahdista, ei ole surullisia, ne ovat vain tosiasioita.

 

 Oletan kuitenkin, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun Fizban vie minut kävelylle Viikkiin

 

 eikä tämä ole viimeinen kerta, kun näen kauriin syövän jonkun istutuksia.

---

Olen käynyt vakoilemassa, miten hylkäämäni kasvipalsta pärjää. Pitkää heinää, paljon rikkaruohoja, jotain onnetonta viljely-yritystä, joka hukkuu rehevyyden alle. Maa lepää ja odottaa.

 

Kotitonttu retkeilee

Kevättä pukkaa, joten linturetki oli vuorossa. No, ei nyt kuitenkaan vain kevään takia. Entinen työkaveri osti uuden kiikarin. Aiemmin, kun tavattiin oli puhetta, että kun hän tulee Lintuvarusteeseen kiikariostoksille, voitas mennä yhdessä kävelemään pitkin rantoja. Niinpä siis tehtiin. Fizbanin kanssa mentiin bussilla paikalle ja katsottiin, miten kiikariostokset sujuivat. Minäkin olin ajatellut uutta kiikaria, mutta enpä nyt. Tosin, kun loppupuolella olin jo oman kiikarini laittanut pois ja vilkaisin harmaasorsaa niillä uusilla kiikareilla, tuli aika vahva fiilis, että kyllä minäkin uudet tarvitsen.

 

 Oli kaunis aurinkoinen päivä. Hankala oli nähdä muuta kuin mustia möykkyjä. Minulla on muutenkin näkö huonontunut paljon, joten enpä minä kovin monia uusia nähnyt. Me vain Fizbanin kanssa käveltiin. Naama hehkuu nyt vaikka yritin etsiä varjoja. Eipä niitä paljon tuolla löytynyt.

 

 Reippaasti yli neljä tuntia meni, joten varmaan koirassakin tuntui. Hyvin se ainakin on nukkunut reissun jälkeen. Minä taas en enää viitsi mitään paitsi yrjölän puuroa keitin, jotta Fizbanilla riittää sapuskaa.

 

 Kun lintujentarkkailu jäi lähes pelkäksi teoriaksi, jokunen kukka kuitenkin ilahdutti.

 

 Josko siirryn haaveilamaan näkemisestä, kiikareista.