Vaikka eilen olikin asteita enemmän. Eilen oli ulkona 27 ja sisällä 29. Siinäpä tunsi tarkenevansa. Mutta enemmänhän tässä taukoni aikana on satanut kuin paistanut.
Lätäkkökuvia olisi voinut ottaa enemmänkin, myös matkalla. Kävin nimittäin omaksikin yllätyksekseni kotimaan kiertueella. Ensimmäisenä päivänä satoi kaatamalla. Se ei luvannut hyvää seuravaksi päiväksi, joka oli matkan kohokohta.
Mutta niin vain iltaan mennessä meillä oli kaunis kesäsää, leppeä tuuli, valoisa ilta, hyvä seura.
Oopperajuhlilla siis kävin. Nabuccon ensi-illassa. Oli HIENO! Etenkin kuorokohtaukset värisyttivät sydäntä. En ehkä halua perinteiseen pönötysoopperaan, mutta tällaiseen olisin valmis toistekin.
Savonlinnasta mentiin Urjalaan, josta matkaseurani on kotoisin. Sitten vietiin Lempäälään hänen nukkekotinsa näyttelyyn.
Mentiin vielä Turkuun, Logomoon, jossa katsottiin Frameless- taide, joka elää. Sekin oli hieno. Kuvia en ottanut. On jonkinlainen kuvakaaos, jota en jaksa nyt lisätä. Mutta suosittelen Framelessia. Menkää ja nauttikaa.
Reissu kesti vajaan viikon. Oltiin ystävän asuntovaunulla liikkeellä, pienellä, näppärällä parkkeerata, mutta kyllä siinä mummon kankeus tuli hyvin esiin. Vahvisti mummon uskoa pakolliseen elämäntaparemonttiin.
Muuta merkittävää ei ole tapahtunut. Päivät virtaavat entiseen tyyliin sormien läpi. Laita tähän vielä muutamat sukkakuvat.
Tyttärelle 40-vuotislahjaksi. Synttärit sujuivat hyvin. Repolaisen kortti herätti suurta ihailua. Etenkin vihreä oli kuulemma harvinaisen hyvä sävy. Repolainen osaa.
Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet käydä kommentoimassa. Olen lukenut. Kyllä se lämmittää, kun joku muistaa, vaikka tuleehan siitä myös vähän huono omatunto, kun itse ei tee mitään. Mutta jonain päivänä minä taas nousen tuhkasta feenixlinnun lailla. Sitä odotellessa toivottelen kaikille hyvää kesää.









Oi kun ihania sukkia, pitääkö itsekin ruveta kohta taas kutomaan .... !
VastaaPoistaOlipa ihana mielenkiintoinen postaus 🩵 Eka kuva laiheliinista koirasta korvat pystyssä lämmittää mieltä. 🐕
VastaaPoistaNabuccossa on kyllä upeaa musiikkia. Monesta oopperasta en niin piittaa, mutta Nabuccon kuoro-osuudet ovat henkeä salpaavan kauniita. Melkein voisi itkeä!
VastaaPoistaMukavalta kuulosti kotimaan kiertueesi.
Tuo Frameless näyttää houkuttelevalta! Ostitteko liput ennakkoon?
Oi miten ihania sukkia.
VastaaPoistaSavonlinnassa on aina kivaa käydä. Olen vieraillut siellä monesti ja aina löytyy jotain uutta. Savonlinnassa asuu myös ystävällistä väkeä.
Mukavaa viikonloppua
Kotimaan reissutkin ovat kivoja. Hyvä kattaus kesää tuo Savonlinna-Urjala-Lempäälä-Turku. Monenlaista. T Saukkis
VastaaPoistaMinäkin pääsin käymään Frameless-näyttelyssä. Se oli kyllä hieno kokemus.
VastaaPoistaOlet saanut paljon aikaan, vaikka päivät tuntuivat virtaavan sormien läpi :) Tulipa melkein tippa linssiin tuosta Nabuccosta. Unelmana on ollut siellä käydä, mutta ehkä unelmaksi jää. Asunut olen kyllä Savolinnassa aikoinaan, ja käynyt linnassakin, mutta ei silloinkaan ollut mahdollista käydä oopperassa.
VastaaPoistaTervetuloa takaisin tänne!
On ihanaa päästä kesäretkille tällä tavalla kotityöpöydän ääressä istuen ja toisten matkoista lukien, kun itse ei saa aikaiseksi lähteä minnekään. Hiukan jo olen vilkuillut pohjoisen suuntaan kulkevien kulkuneuvojen aikatauluja, kun tästä vyöruusuta olen toipunut, toivottavasti, ja pitäisi neljän vuoden jälkeen käydä mökkiä ja metsänharvennuksen jälkiä katsomassa. Ehkä tästä vielä innostun. Suloista, kesäistä viikkoa! P.S. Aivan ihania sukkia!♥
VastaaPoistaKaravaanireissut on niin kivoja! Voi kun pääsisi taas itsekin joskus. Ennen käytiin paljonkin. Teillä oli kivoja kohteita. Joskus toivoisin vielä hankkiutuvani oopperajuhlillekin.
VastaaPoistaIloitsen puolestasi. Kivaa matkaseuraakin varmasti. Yhteistä aikaa ystävän kanssa. Arvasin, että sukkiakin syntyi.
Ihana kesäreissu ja noin monipuolinen. Savonlinnan ooppera olisi joskus kiva nähdä.
VastaaPoista❤️tekee aina kuperkeikan Olavinlinnan nähdessään.
VastaaPoistaKotikaupunki ja olihan linna työpaikkanikin kesänä jolloin "Kuningas lähti Ranskaan" aikas monta kertaa. Sinä kesänä taisin saada oopperasta tarpeekseni, hih...
Meidänkin piti päästä tänä kesänä Savonlinnaan, mutta äidin terveys ei sitten sallinutkaan... kun hän liki 4-vuotta sitten sieltä muutti tänne lähelle meitä, niin sen jälkeen ei ole tullut käytyä kohteessa, jossa normaalisti useita kertoja vuodessa.
Kylläpä minäkin vaikuttuisin nukkekodin laavusta - oli pakko zoomailla oikein kunnolla!!
Rapsutukset Fizbanille ja mukavia lenkkejä teille - sulla on loistokaveri kankeuden karkoitukseen...