perjantai 30. lokakuuta 2026

Oli synkkä ja myrskyinen yö...

 Olen tässä viime aikoina kovasti ajatellut, että jospa nyt kuitenkin ottaisin tosissani sen elämänkerran kirjoittamisen. Olenhan kaikenlaisia pätkiä jo tehnyt, mutta jospa ihan kokonaista ajattelisin, ainakin johonkin asti, ihan aikajärjestyksessä. On jotain myöhempien elämänaikojen juttuja, joita en vielä ole valmis käsittelemään, mutta sitä alkua jos... 
Hetihän siihen tulee ongelma. Ajattelin ihan käsin kirjoittaa, koska uskon, että käsin kirjoittaminen auttaa sisäistämään asioita paremmin kuin tällainen näpyttely. Ja pysyisi kädetkin näppärämpinä. Mutta ennen kuin voin mitään aloittaa, pitäisi valita vihko. Niitähän on, kaikenlaisia, kaikenkokoisia. Mutta kovin monet on jo aloitettu. Voiko vihkoa aloittaa uudestaan? Etenkin, jos sivut on numeroitu? Voiko aloittaa elämän sivulta 7? Onkohan pakko ostaa uusi? Huomenna ehkä menen kirjakaupan ohi. Voin varmaankin vilkaista vihkotarjontaa, vai kuinka?
 

 En minä ole unohtanut niitä laatikoitakaan. Sekin on kyllä aika monimutkaista. Kaikki säästetyt koiranhampaat ja muu luuaineisto on helppo päättää säilyttää. Ne mahtuvat yhteen pieneen filmipurkkiin. Joku varmaan siellä miettii, että miksi ihmeessä minulla on koirieni maitohampaita tallessa. No, hyvänen aika! Sehän on helppo ymmärtää. Siksi! 
Ongelmallista sen sijaan on kaikki terkkareilta ja lääkäreiltä saadut ohjekirjaset erilaisiin vaivoihin. Mutta laitan ne menemään molokkiin. En ole niitä lukenut tähänkään mennessä, joten tuskin luen tulevaisuudessakaan. Jumppaohjeet säilytän toistaiseksi. Jos ripustaisin nen näkyviin, tulisko tehtyäkin...
 

Tänään tein vain tunnin kevyen aamulenkin. Opin eilisestä.
Nyt jatkan pilvilinnojen rakentelua. 
 
 

torstai 29. lokakuuta 2026

Mummo luulee itsestänsä liikoja

 Kirjoittajaryhmässä puhuttiin vanhenemisesta. Jonkun mielestä vanheneminen on ihan perseestä, jonkun mielestä krempat on ikäviä ja ikuinen vastarannankiiski tietenkin mainosti pitävänsä vanhenemisesta. Kyllä minä oikeasti pidän jokaisesta menneestä vuodesta, jonka olen selvinnyt hengissä ja odotan innolla jokaista tulevaa. Minusta vanheneminen on hienoa, koska jokainen eletty vuosi on eletty ja jokainen tuleva on lupaus elämästä. Mutta kyllähän voimien hiipumisen huomaa ja kolotuksia on kaikkialla. En edes tietäisi, millaisia lihaksia, luita, hermoja, niveliä minulla on, elleivät kivut kertoisi, että täälläkin pari luuta hankaa toisiaan vasten ja tuolla joku lihas on niin kireänä, että melkein kuulee sen soivan. Mutta on se silti hienoa herätä uuteen aamuun ja todeta olevansa elossa, umpiväsynyt, mutta elossa.
 

Nytkin tässä keittiön pöydän ääressä kahvia juodessani ja sadetta  kuunnellessani olen elossa, vaikka hetki sitten meinasi usko loppua.
 

Aamu houkutteli pitkälle lenkille. Tässä kohtaa hiukan ripsi pisaroita ja mietin, kääntyäkö takaisin. En kääntynyt. Ripsiminen loppui. Reippaasti kävelimme eteenpäin, reippaasti minäkin pitkin askelin.
 

 Aurinko hiipi esiin. Pelloilla oli muutama merihanhi ja isoja parvia jotain pieniä sirkuttajia, joita en tuntenut. Enkä myöskään viitsinyt kaivaa kännykkää esiin, käyttääkseni muuttolintujenkevät-appia.
 

 hyvin tunnistin kuitenkin valkohäntä- ja metsäkauriit.
 

 Niiden jälkikasvua kiinnosti joko Fizban tai minä tai ehkä molemmat. Miettivät, että mitä nuo täällä aamuhämärissä kuljeskelevat.
 

 Taivaassa oli kauniita värejä.
 


 Taivaanrannanmaalarin on kuvattava taivaita oli missä vain.
Mutta kuvausinto hyytyi, askel lyheni, väsymys otti vallan. Vanhuus ilmoitti, että täällä ollaan. Loppumatkasta aloin jo melkein huolestua, että selviänkö kotiin. Fizbankin tuijotteli ihmeissään, että mikä nyt on.
---
Nyt minä olen ehkä ihmeissäni. Jokunen vuosi sitten käveli seitsemän kilometriä joka aamu ja vieläpä mäkisimmässä maastossa, mitä löytyi. Juoksinkin välillä mäkiä ylös ihan vain, koska voin. Aikaa ei mennyt tuntiakaan. Nyt tasaista peltoa tallustaessa kului lähes kaksi tuntia. Olihan siinä tietenkin joku pieni ylämäki loppumatkasta, koska asun täällä mäellä. Mutta voimat ovat siis huvenneet ja kunto rapistunut. Pitää ruveta pitämään jotain energiageeliä taskussa, koska varmaan taas jonain aamuna saan loistavan idean lähteä kauemmas ajattelematta, että sieltä kaukaa on myös palattava.
 

 Lapset elävöittävät ikkunanäkymääni. Syön aamupalan loppuun ja siirryn vaikka neulomaan.
 

keskiviikko 28. lokakuuta 2026

Kasa päivässä, kaksi parhaassa - kolmannessa tuskin mitään

 Tuossa suuren siivouspäivän aikana totuin aloittamaan aamuni blogistaniassa. Mietin, josko jatkaisin samaa jonkin aikaa, niin pitkään, kun siltä tuntuu. Älkää huolehtiko, ei varmaan kovin kauan tunnu. Mutta josko aloittaisin jotain uutta projektia. Aloittaminenhan on tosi kivaa. Ja joskus saattaa päästä lopettamaankin. Kieltenopettaja on kertonut järjestelevänsä papereitaan. Se on kyllä minulle liian kova urakka, mutta jos jotain sitä vähän viistävää.
 

 Avasin pari kaapin laatikkoa. Siellä oli kaiken muun lisäksi myös papereita.
 

 Ja ihan sama, minkä laatikon avaa, papereita löytyy aina. Joten ehkä sellainen laatikko päivässä johonkin kuosiin. Tai ei välttämättä laatikko, hyvin käy myös hylly tai jokin epämääräinen kasa jossain kaapissa. Ei missään nimessä koko kaappia. Se olisi jo liikaa.
 

Fizbanin mielestä voisin lakata teeskentelemästä olevani joku ahkera kotihengetär ja palata entiseen tahmeaan saamattomuuteen. Häiritsee kuulemma jatkuva hyöriminen, etenkin kasojen perkaus, koska silloin on koirankin pakko tulla tarkastamaan, mitä kasa kätkee sisäänsä.
 

 Kysyin, olisiko parempi pyyhkiä pölyt jumppakamoista (siis tässähän on vain pieni osa kaikesta, mitä on tullut vuosien mittaan hankituksi) ja ruveta kuntoilemaan.
 

 Onko tuo katse epäilevä?
--- 
 Nyt menen etsimään jotain kevyttoppatakkia. Ei ole oikein mitään sopivaa tällä hetkellä. 
 

tiistai 27. lokakuuta 2026

Suuri siivouspäivä? - osa 5

 Pitäisi varmaan alkaa pikkuhiljaa nolottaa, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
 

 Oli huono yö ja ankea aamu. Oli myös kirjoittajaryhmän tapaaminen. En ollut kirjoittanut mitään. Ajattelin jo, että en mene ollenkaan. Kaivoin kuitenkin yhden vanhan jutun ja takaisin sateeseen astelen, silmänurkkiani kastelen.
 
Eilen siis kävin taas pyykillä. Kolme valtavaa kassia raahasin pyykkituvalle ja takaisin, enkä sen jälkeen mitään muuta jaksanutkaan. Tuli ainakin koirankarvoja poistetuksi paljon, kun kuivurissa pyöritin Fizbanin peittoja. Jotain roskaa kannoin kyllä roskikseen.
 
Mutta siis tänään kirjoittajatapaamisen jälkeen kävin kaupassa ja söin ----- ja siivosin! Siivosin olkkarin hyvin huolellisesti ja makkarin huolettomasti. Joka tapauksessa suuri siivouspäivä on suoritettu!!!
 

 Fizban nukkuu pestyllä alustalla pölyttömässä huoneessa.
 

 Fizban sanoi, että onneksi tämä siivous on ohi ja peti omalla paikallaan. Hankala nukkua, kun kaikki tavarat on ihan, missä sattuu.
---
Fizban nukkuu. Minä neulon ja harkitsen oluttölkin avaamista. Huomenna on espanjan kurssi. Läksyt tekemättä. Mutta onpahan asunto siivottu.
 

Älkää kertoko Fizbanille, että kirjahyllyä voisin järjestellä joskus. 
 

maanantai 26. lokakuuta 2026

Suuri siivouspäivä? - osa 4

 Tämähän on näpsäkkää. Ei tarvitse keksiä mitään raflaavia otsikoita. On ikäänkuin valmiina uusi otsikko hamaan tulevaisuuteen. 
 
Eilen ei paljon mitään valmistunut. Lankakasoja siirtelin paikasta toiseen ja mietin, mitä ja mistä teen seuraavaksi. Mitä on kyllä aika pitkälle selvää, mutta mistä mietityttää. Olisi niin helppoa mennä kauppaan valitsemaan sopiva lanka ja väri aina, kun on jokin ajatus siitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta kun on kaikki nurkat täynnä kaikenlaisia lankoja, kauppaan kannattaa mennä vain äärimmäisessä hädässä. Niinpä siis mietiskellessä meni aika.
 

Jotain paketteja sentään väkersin. Onhan se aika hassua lokakuussa paketoida joululahjoja, mutta tähän on ainakin kaksi hyvää syytä:
  1. Siivousprojekti edistyy, kun saan pakkauslaatikoita vietyä molokkiin. Osahan näistä on postitse tilattu (tai ei postitse, en tykkää postista, koska niillä on tämä uusi hieno innovaatio, että jätetään paketit oven eteen porraskäytävään, valitsen siis jonkin muun kuljetusliikkeen aina, kun on mahdollista, onneksi ifolorkin jo käyttää postnordia) eli paketissa tulleita. Ja noita omia nelomuksiakin saan kivasti piiloon. Puhumattakaan siitä, että lahjapaperi ja etenkin -narut saa pois kuleksimasta. Lahjanaruja en aio ostaa enää, kunhan olen noista eroon päässyt. Voisin kyllä ruveta tekemään villalangoista nyörejä pakettien sitomiseen.
  2. Vannoin viime jouluna, että tänä vuonna teen lahjat valmiiksi, ettei tartte öitä valvoa ja kiirettä stressata. Ei kesän alussa ollut mitään valmiina, mutta tilanne on kuitenkin viime vuotta parempi.
Tänään on taas pyykkipäivä. Keräilen kaikenlaista fizbankamaa ja muuta, jota pitää silloin tällöin pestä. Samalla luulisin helposti saavani olkkarin lattian imuroiduksi ja pestyksi, koska se on kaoottisessa tilassa Fizbanin takia. Fizbanilla on liikaa tavaraa ja liikaa intoa niiden levittelyyn. Sen verran olen noista edellisistä päivistä oppinut, etten sano siivoavani makkarinkin tänään. Ei se haittais, jos niin kävisi, mutta historia ei tue sitä hypoteesia.
 
Sen verran olen kuitenkin ryhdistäytynyt, että pidän jo siivotut osat asunnosta kuosissa eli tiskaan astiat sitä mukaa, kun niitä likaantuu, enkä kasaa tavaroita keittiön pöydälle, laitan kengät riviin eteisessä ja kaikkea sellaista. 
 

 Pitäkää kivaa ja ottakaa rennosti!
 

sunnuntai 25. lokakuuta 2026

Suuri siivouspäivä? - osa 3

 Sitä on taas siirrelty kelloja. Alkaa ilmeisesti kaikkia tympäistä, kun enää ei niin hehkuteta joka paikassa. Minä heräsin puoli neljältä ja totesin, että keittiön seinällä roikkuva kello on yhä eri ajassa kuin ranteessa oleva äly. Sen älyttömän kellon siirsin talviaikaan jo illalla. Siinä kun hiukan mietin, tajusin jutun. Näin syksyllä kelloja siirretään neljältä tunnin taaksepäin ja oletettavasti keväällä kolmelta tunnin eteenpäin. On se hienoa, kun elämän suuret mysteerit näin vain selkiytyvät.
 

 Eilen koiralenkillä törmäsin puheliaaseen ihmiseen, joka oli lapsena asunut täällä, siis tässä talossa. Ihan mukava ihminen, mutta häntä harmitti, kun metsää oli kasvanut talon viereen, siis pilannut ikkunanäkymät. Kun sanoin, että haapaa siinä kasvaa ja leviää juurivesoista, hän totesi "Haapa on tosi paha." Minun oli tietenkin pakko sanoa, että minusta haavat on parasta, kun ne havisee. No, minun näköalaanihan nämä puut eivät haittaa. Naapuri yritti joskus saada kaupunkia hakkaamaan kaikki puut pois. Onneksi ei onnistunut.
 

 Aika hyvin on tuuli saanut lehdet revityksi puista pois. Mutta sammal kukoistaa.
 
Niin, se siivous. Eilen keittiön, eteisen ja kylppärin sain kuosiin. Jäljelle jäi toki vielä olkkari, makkari ja partsi. Tänään siis voisin jatkaa. Aamu tässä vierähti, kun kirjoittelin postcrossingkortteja ja mietiskelin, miten tämän päivän kuluttaisin. Sen ylimääräisen tunnin nukuin, joten nyt ei ole tarvetta päikkäreille. Voin siis jatkaa siivousta, Voin myös jatkaa neulomista. On ärsyttävä sukkapari kesken. Ärsyttävä, koska on vain yksi kerä eli pitää neuloa ensin yksi sukka valmiiksi ja sitten aloittaa toinen tismalleen samanlainen. Se nyppii!
 
Mutta josko tänäänkin jotain järjestelyä ja siivousta. On taas lankakeriä kaikkialla, kun olen saanut jotain valmiiksi. Kerän loppuja jää aina ajelehtimaan. Ne pitänee sijoittaa johonkin. Mutta josko ensin jotain muuta. Nälkäkin on. Ja huomenna on taas pyykkitupa. Pitää pestä Fizbanin leluja ja peittoja ja ehkä jotain muutakin. En enää jaksa hirveästi raahata pyykkiä tuonne pyykkituvalle. pitäisi ehkä ruveta käymään kuntosalilla painoja nostamassa. Haluaisiko joku mennä minun puolesta?
---
Yhtä ehkäilyä koko elämä. 
 
 

lauantai 24. lokakuuta 2026

Suuri siivouspäivä? - osa 2

 Huonosti, erittäin huonosti!, nukutun yön jälkeen edessä on taas uusi päivä ja vanhat mietteet eli siivousta ajattelin vaihteeksi. Älkää nyt noin innostuko. Kyllä minä eilenkin paljon tein. Kävin pyykillä, vaihdoin puhtaat lakanat, tiskasin, tyhjensin roskikset, keitin sen Yrjölän puuron (joka siis on Jouko Yrjölän nimenomaan koirille kehittämä uunissa haudutettava riisiohrahirssitattaripuuro, joka maistuu nirsoillekin kuten Fizbanille ja sopii mahaongelmiin - kait sitä voisi ihminenkin syödä, tosin Fizbanille lisään joukkoon myös jauhelihaa ja raastettua porkkanaa) ja pakastin suurimman osan. Käytän puuroa muussattujen nappuloiden lisänä. Mutta vaikka eilen kukatkin kastelin (miksi ne on aina kuolemaisillaan kuivuuteen?), jäi paljon tällekin päivälle, ne varsinaiset siivousjutut.
 


 Kastelusta huolimatta monet kukkani näyttävät olevan kuolemaisillaan. Kunhan vuosi vaihtuu keskityn kukkiin, hoidan, hankin uusia
 

 etenkin lisäystä yrttitarhaan.
 
Mutta tänään siis on se suuri siivouspäivä.  Toki muutakin, esim. katson loppuun Dyynin, jonka aloitin illalla. Piti mennä nukkumaan kesken kaiken. Dyyni 3 tulee joulukuussa leffateattereihin, joten pitää sitä ennen katsoa ykkönen je kakkonen. Kirjoista olen kovasti tykännyt, mutta ne ei oikein kunnolla taivu leffoiksi. Kirjoissa on paljon filosofointia, leffoissa aksonia. Mutta ihan mieluusti katson leffatkin. Minähän tykkään leffoista noin yleisesti. Ja kotona katsoessa voi aina neuloa.
 


 Eilen sain valmiiksi sukat ja kynsikkäät kauniin vihreästä langasta. Kuvahan puhuu ihan muuta, mutta totuus on toinen. Pehmeää kauniinväristä kivipestyä Socki-lankaa tyttärelle joululahjaksi. - Uusi tehtävä tälle päivälle on lahjapaketointi. Alkaa olla jo aika paljon joululahjoja hankittuna. Ei kannata jättää paketointia viime tippaan. Siivoustahan sekin on, kun saa paketteja aikaan.
 
Olenpahan taas saanut aikaa kulumaan. Kohtahan alkaa olla liian myöhä ryhtyä toimeen. Katsotaan, miten käy. Tuleeko vielä osa 3???
 
 
Maamerkkien esittelyssä vuorossa Kruunusillat ja etenkin niiden valtava 135 metriä korkea pyloni. (tekoälyn mukaan pyloni tarkoittaa pystysuoraa tai tornimaista pylvästä tai tukirakennta)
 

 
 

perjantai 23. lokakuuta 2026

Suuri siivouspäivä?

 Intoa puhkuen en aloita päivääni. Olen uupunut, ihan naatti. Päätä särkee, niskat on jumissa, huimaa. Mutta kunhan saan aamukahvin juotua, niin eiköhän tämä tästä taas kitkuttele eteenpäin. Olen usein vaipumassa alakuloon. Se on luontoni, eikä tämä minun nykyinen elämä ole kovin hohdokasta. Ei mikään ole huonostikaan, mutta eipä hyvinkään. 
 
Eilen kävin leffassa. Se nosti minut taas huipulle. Rakkautta ja virtahepoja. Dome Karukoski. (Ei kait ole ihan normia, että en muista mitään nimiä, termejä, sanoja. Dome on lemppariohjaajiani, mutta kun piti nimi tähän kirjoittaa, mieleen ei tullut mitään. Yleensä jaksan odottaa, että n imi palaa joskus tietoisuuteen, mutta nyt piti kuukkeloida, jotten jää koko päiväksi tähän.) Hesarin arvostelija oli haukkunut leffan maanrakoon. Tiedän, kun yksi ystäväni kieltäytyi lähtemästä mukaan. Onneksi on muitakin. Minusta, ja myös tästä ystävästä, joka oli mukana, leffa oli tosi hieno, Päivän pelastaja.
 

Joka päivä ei voi mennä leffaan. Onneksi joka päivä voi katsella ikkunasta. Oli kaunis auringonnousu. Nyt on jo herkkyys hävinnyt, mutta aamu-utu oli hieno.
 
Siivouspäivä tänään, koska joskushan on ryhdistäytyttävä. Fizban auttaa. Oksensi useampaan paikkaan, mm. sänkyyn, joten pyykkitupa kutsuu. Fizbanilla on ripuliakin, mutta niitä on tullut vain ulos. Käydään usein ulkona. Nytkin aamukahvi oli jo tippunut, kun Fizban tuli inuamaan tuolin viereen. En uskaltanut olla lähtemättä uudelle lenkille. Eipä se muuta kuin pissaili. Nyt nukkuu tyytyväisenä. Minä juon kahvini loppuun ja käyn toimeen. Kasaan pyykit kasseihin, tiskaan, imuroin, kastelen lattiat, levittelen pölyjä ympäriinsä, näin ainakin teoriassa. --- Minähän olen enemmän niitä, joilla on tahto ei voimaa. Mutta yritystä ja sitkeyttä nousta uudestaan löytyy.
 
Ihan ensin kuitenkin otan tuolijumppatuokion. Eihän se jokapäiväinen liikunta ole toiminut. Mutta voihan senkin aloittaa aina uudestaan.
 
Tuolijumpan jälkeen laitan Yrjölänpuuron uuniin valmistumaan. En ole aikoihin viitsinyt sitä tehdä, mutta ehkä Fizbanin maha taas kaipaa kotiruokaa.
 

 

sunnuntai 18. lokakuuta 2026

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas


Nyt taivas on kyllä pilvetön, tylsän tasainen sininen, joten piti kaivaa raflaavampi otos. Aurinko paistaa ja äkkiä lämmittää öisen pakkasen pois. Oli aika hyytävän kylmää, kun lenkille lähdettiin. Muistin ottaa hanskat käteen, mutta kalsealta tuntui vaikka oli ohut toppatakki päällä. Maa oli kuurassa. Heinä rouskui jalan alla. Jäin jopa juttusille yhden "tutun" kanssa. Lainausmerkit, koska en tiedä, miksi hänet tunnen. Aina kyllä moikataan, kun nähdään ja usein nähdään. Nyt oli kait eka kerta, kun ihan vaihdettiin muutama sana. Outoa.
 

 Eilen aamulla olin lenkillä mummotettavien lähellä. Olin yhden yön ns. teininvahtina. Piti ottaa kuva, kun polun varressa oli hehkuvan keltainen vaahtera.
 

Pihan lyhtykoisot oli myös pakko kuvata. Tuo on minusta tosi hieno kasvi. 
 

 Eilen sitten kotona vain oleilin. Aina on väsyttävää olla jossain muualla kuin omassa kodissa, etenkin Fizbanilla. Se nukkuu levottomasti vaikka on vietetty useita öitä mummotettavien luona. Nyt olen levännyt. Tartun noihin conversien kantapäihin ja puran taas. Neulon ne ohjeista välittämättä ilman muhkuroita. Ajattelin, että kun kerran olen niin monta tuntia niihin käyttänyt, voin käyttää vielä sen verran aikaa ja tarmoa, että lopputulos on ok. Kengännauhat jätän kuitenkin pois. Rajansa kaikella.
 

 Illalla oli väri-iloa taivaalla, joten taivaskuvia nyt riittää.
 

 Siinä on Pasilan uusi maamerkkikin.
 

 Meinasi unohtua tärkeä asia. Ostin uuden Kiplingin. Tuo entinen on toki hyvä (paitsi tahrat näkyy turhan helposti), mutta siihen mahtuu vain joko kirja tai pieni neule. Halusin sellaisen, johon mahtuu molemmat. Nyt mahtuu. Tuossa uudessa on myös hauskat sivutaskut. Varmaan toimiva juttu kaikenkaikkiaan. Olisin halunnut mustan, mutta tämä kirjava oli alessa. Eikähän tämäkään ole hassumpi. Kiplingit kestää ikuisesti, tai lähes. Edellisestä onnistuin saamaan vetoketjun niin jumiin, ettei auttanut kuin leikellä laukku kappaleiksi. Väkisin kiskoin vetskaria vaikka siellä oli vuorikangas välissä. Ei olisi kannattanut.
 

torstai 15. lokakuuta 2026

Aina ei voi onnistua - ei edes joka kerta

 Sain pari vuotta sitten joululahjaksi neulekirjan, joss oli myös Converse-tossujen ohje. Sehän oli kampaajaltani, joka jo aiemmin oli toivonut Converseja - ja jolle olin myös jo neulonut parit epäonnistuneet. Piti siis ottaa uusi ohje käyttöön. Viime jouluksi en saanut valmiiksi, joten nyt väkersin loppuun.
 


 Neuloin ja purin, purin ja neuloin. Tuollainen jälkikäteen neulottu kantapää ei ole minun juttuni. Siitä tuli ihme muhkurakasa. En enää jaksanut yrittää korjailla. Menkööt näin. Olisi vielä pitänyt kengännauhat tehdä, mutta niistäkään ei tullut hyvää. Olkoot ilman nauhoja. Pysyy ne jalassa.
---
Kehuskelin juuri mummotettavalle, jolla oli jotain toiveita, että osaan neuloa ihan mitä vain. Ehkä osaan, mutta aina jälki ei ole täydellistä. Tarpeeksi monta kertaa purkamalla voisi tulla ihan ok jälkeä, mutta ei nyt enää jaksa. Jokin minua näissä converseissa nyppi koko ajan. En tiedä, miksi se oli niin vastenmielistä. En nyt ehkä ihan pian rupea uuteen urakkaan. keskityn nyt johonkin helppoon juttuun jonkin aikaa.
  

sunnuntai 11. lokakuuta 2026

Uudistuminenko jatkuu?

 Olisi syytä jatkua. Kaikenlainen jumppaaminen, venyttely sun muu kehonhuolto on jäänyt totaalisen pimentoon. On siis kipua ja kolotusta kaikkialla. Nyt niin paljon, että häiritsee pahemmin. Joka päivähän minä päätän, että viimeistään huomenna aloitan. Nyt lienee päätettävä, että tänään... kunhan nyt ensin tätä blogia päivitän ja tiskaan... Ei käy! Tiskaan vasta kun olen edes sen vartin jotain puuhastellut. Minullahan on ostettuna kaikenlaista jumppaohjetta, jotka ovat käytössäni ikuisuuden. Hyviä ohjeita. Ei muuta kuin video pyörimään ja teet perässä. Mikä ihmeen vika minussa on, kun en saa aikaan. Minulla on tuttuja, jotka jumppaavat säännöllisesti. Se piirakkamestari kyllä sanoi, että hän ei paljon jumppaile vaikka on todella hyvässä kunnossa. Minua useita vuosia vanhempi ja aina olen luullut, että hän on paljon minua nuorempi. Jotain hän siis tekee oikein. Mutta minä en pysy kuosissa, jos en tee mitään. 
---
Kysymys kaikille: Mitä veikkaatte, aloitanko säännöllisen kehonhuollen tänään ja etenkin jatkanko sitä suunnilleen päivittäin edes vuoden loppuun? Oikein vastanneiden kesken arvotaan palkinto silloin vuoden lopussa.
 

 Tänään oli tarkoitus tehdä lisää karjalanpiirakoita. Keitin puuronkin eilen valmiiksi. Mutta illalla soi ovikello. Naapuri tuolta alempaa tuli korin kanssa. Oli ollut koko päivän sienessä. Kyykkinyt niin, ettei oikein pystynyt seisomaan suorassa. Ja sitten hän haluaa antaa minulle niitä vaivalla keräämiään sieniä. Ihana ihminen! Joten tänään sen kehonhuollon lisäksi paistelen kanttarelleja pakkaseen.
 

 Kahvijoulukalenterini saapui. Onhan tämä aikamoista tulausta. Tulee aamukahvi kalliiksi. Mutta ajatukseni rahasta on, että jos ostos tuottaa iloa, niin se on hyvä ostos. Ja minä nyt vain tykkään yllätyksistä. Kiva avata luukku ja keittää uudenlaista kahvia. En tiedä, maistanko niissä mitään eroa, kun käytän aika paljon maitoa, mutta uuden pussin avaaminen tuottaa tarpeeksi iloa.
 

 Aamukahvinäkymäni on saanut hiukan väriä. Ja talitiaiset ovat ruvenneet hengailemaan partsilla ja ikkunoiden takana. Syksyä!
 

perjantai 9. lokakuuta 2026

Jotain uutta

 Tämä vuosihan on ollut luopumisen aikaa. Olen tehnyt monia asioita viimeisen kerran. Olen tehnyt samalla tilaa jollekin uudelle. Eilen pääsin aloittamaan ihan uuden jutun.
 

Kävin kirjoittajaystäväni luona oppimassa karjalanpiirakoiden tekoa. Hän kysyi, tulisinko leipomaan yhdessä. Ensin vähän mietitytti, osaanko mitään. Mutta sitten totesin, että eihän sen nyt ole niin väliä. 
 

 Sain essun eteen ja luvan ottaa kuvia. Taikinan teko ruisjauhoista näytti aika yksinkertaiselta. Tarpeeksi vain vaivaamista, jotta kova taikina notkistuu.
 

Mukaan lisättiin hiukan vehnäjauhoja, jotta taikina tottelisi paremmin.
 

 Tottelevaisesta taikinasta pyöräytettiin tanko. Riisipuuro oli valmiiksi keitetty ja jäähtynyt. Vesilasia ihmettelin. Se ei ollut leipojien juotavaksi vaan auttamaan riisin levittämisessä. Riisi levitettiin kuorelle veitsellä. Jos veistä ei kastellut, riisi takertui siihen, eikä levinnyt mihinkään. Siis kovin hyödyllinen vesilasi.
 

 Taikinapötköstä leikattiin kolikoita. Kolikot paineltiin litteämmiksi
 

 ja alettiin kaulita. Tottuneesti kävi opettajalta kaulitseminen, mutta minäkin sain ihan piirakankuoria aikaan.
 

 Valmiit kuoret saavat olla niin ohuita, että melkein läpi näkee.
 

Kuorelle lusikalla riisipuuroa, joka levitetään. Reunoista saa jäädä hiukan riisitöntä aluetta, joka voi kääntää päälle ja rypyttää. Rypytys pitäisi tehdä painellen, ei nipistäen, jotteivat nypyt palaisi uunissa. Minulla ei painelu oikein toiminut.
 

Valmiina uuniin. Eikös nuo minunkin tekemät mene täydestä? Tässä on osa open osa minun tekemiä. Pellille ei laiteta mitään paperia. Piirakat tarvitsevat kuuman alustan.
 

 Kuumat piirakat uunista ulos.
 

 Voivesiseoksella voitelu
 


 ja peiton alle pehmenemään. Kannattaa laittaa paperi ensin, jottei liina ime voitelukerrosta itseensä.
 

 Sitten vain syömään. Munavoita päälle. Herrkkua!
 ---
Kiitos todella paljon. Oli uskomattoman hienoa päästä mukaan piirakkamaailmaan. Taisin rohmuta melkein kaikki piirakat mukaani. Anteeksi. Annan niitä maistiaisiksi lapsilleni. Kysyin pojalta, joka on nyt pohjoisessa, pitäisikö hänelle laittaa pakkaseen jokunen. Vastaus oli
"No tottakai laitat!"
---
Innostuin leipomisesta niin paljon, että päätin kokeilla, miten onnistuisin kaasu-uunissa paistamaan. Kunhan sade vähän hellittää, pitää mennä kauppaan ostamaan tarvikkeita. 
 

 Fizban täyttää tänään kolme vuotta, joten on tässä juhlaankin aihetta.