Ei variksia viljapellon yllä

 

Mutta hienoja ovat syysmaisemat. Suunnattiin aamulenkki vaihteeksi Viikin pelloille. Siellä oli hiljaista ja rauhallista. Pari työmatkalaista, mutta ei lintuja tai muita eläimiä, ei edes niitä van Goghin variksia.

 

 Viljapellosta löytyi sentään lunnikoira, joka syrjäsilmällä seurasi kielletäänkö korsien pureskelu.

 

 Käytiin nimittäin koirapuistossakin. Sieltä löytyi kepakko, jota Fizban söi innolla. Tarkoitus kait olisi, että koira tuo kepin omistajalleen, joka heittää sen. Sitten koira tuo sen. Omistaja heittää. Ja näin loputtomiin.

 

 Ei onnistu meillä. Kerran saan heittää. Sen jälkeen Fizban ei irrota otettaan. Juoksee vain karkuun. Yritin kieltää syömästä, kun ei välttämättä ole hyväksi ruuansulatukselle. Viljapellossa asia huoletti, kun ei ne korret irronneet maasta. Että mitäs teen, jos käsketään irrottamaan hampaat ja tullaan repimään koira irti korresta. Onko pakko vain taipua.

 

Oli leppeän kostea sää taas. Mutta sitten alkoi sataa. Hypättiin bussiin. Kun päästiin kotiin alkoi ukkonen metelöidä. Sadekin yltyi ja loppui ihan ykskaks. Nyt jo aurinko paistaa. 

 

Tänään on mummon herkkupäivä. Cantaloupe on meloneista parhain. Kun oltiin kymmeniä vuosia sitten matkalla Dominikaanisessa tasavallassa, ihmeteltiin aamiaisella valtavankokoisia punertavia, mansikalle maistuvia hedelmiä. Ei yhtään toedetty, mitä ne on, mutta syötiin niitä joka aamu valtavasti. Olivat ihania. Lienee ollut joku cantaloupen punertava lajike.

---

Nyt kun olisi yllinkyllin niitä ns. pakollisia puuhia, tulee blogiakin ylläpidetyksi. Siirryn tekemään reissukirjaa.