Nyt taivas on kyllä pilvetön, tylsän tasainen sininen, joten piti kaivaa raflaavampi otos. Aurinko paistaa ja äkkiä lämmittää öisen pakkasen pois. Oli aika hyytävän kylmää, kun lenkille lähdettiin. Muistin ottaa hanskat käteen, mutta kalsealta tuntui vaikka oli ohut toppatakki päällä. Maa oli kuurassa. Heinä rouskui jalan alla. Jäin jopa juttusille yhden "tutun" kanssa. Lainausmerkit, koska en tiedä, miksi hänet tunnen. Aina kyllä moikataan, kun nähdään ja usein nähdään. Nyt oli kait eka kerta, kun ihan vaihdettiin muutama sana. Outoa.
Eilen aamulla olin lenkillä mummotettavien lähellä. Olin yhden yön ns. teininvahtina. Piti ottaa kuva, kun polun varressa oli hehkuvan keltainen vaahtera.
Eilen sitten kotona vain oleilin. Aina on väsyttävää olla jossain muualla kuin omassa kodissa, etenkin Fizbanilla. Se nukkuu levottomasti vaikka on vietetty useita öitä mummotettavien luona. Nyt olen levännyt. Tartun noihin conversien kantapäihin ja puran taas. Neulon ne ohjeista välittämättä ilman muhkuroita. Ajattelin, että kun kerran olen niin monta tuntia niihin käyttänyt, voin käyttää vielä sen verran aikaa ja tarmoa, että lopputulos on ok. Kengännauhat jätän kuitenkin pois. Rajansa kaikella.
Meinasi unohtua tärkeä asia. Ostin uuden Kiplingin. Tuo entinen on toki hyvä (paitsi tahrat näkyy turhan helposti), mutta siihen mahtuu vain joko kirja tai pieni neule. Halusin sellaisen, johon mahtuu molemmat. Nyt mahtuu. Tuossa uudessa on myös hauskat sivutaskut. Varmaan toimiva juttu kaikenkaikkiaan. Olisin halunnut mustan, mutta tämä kirjava oli alessa. Eikähän tämäkään ole hassumpi. Kiplingit kestää ikuisesti, tai lähes. Edellisestä onnistuin saamaan vetoketjun niin jumiin, ettei auttanut kuin leikellä laukku kappaleiksi. Väkisin kiskoin vetskaria vaikka siellä oli vuorikangas välissä. Ei olisi kannattanut.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti